Noniin.
Yö on siis ollut keikkatauolla nyt kuukauden ja yhden päivän eli 32
vuorokautta. Tässä kohtaa on varmaankin pakko myöntää olevansa
riippuvainen. Minulla on addiktio ja sen kohteena on Yö-yhtyeen keikat.
Pikku hiljaa alan kärsimään vieroitusoireista, jotka itselläni
tarkoittavat seuraavanlaisia oireita: kärsimättömyys, malttamattomuus,
hermostuneisuus. Keikkatauosta viestittää itselleni myös omat uneni,
joihin Yö-orkesteri on pahasti sidoksissa ajoittain, samoin kuin
Yö-uutisten janoinen seuraaminen. Kyllä, tiedän että tämä kuulostaa
järjen vastaiselta, mutta niinhän riippuvuudet usein ovatkin.
Riippuvuuksia ei osata selittää sanoin, niihin tosin keksitään sata ja
yksi selitystä, miksi kyseistä tuotetta on pakko käyttää. Siinä mielessä
katson olevani kuitenkin onnellisessa asemassa, että omaa elämääni ei
hallitse oma riippuvuuteni. Osaan nauttia täysillä elämästäni ilman
Yö-yhtyettäkin. Nautin kotona olemisesta ja huomaan keskittyväni
tekemään kotona monia asioita. Olen kuitenkin luonteeltani melko
meneväinen ja nyt alankin kaipaamaan elämääni jotain menoa ja meininkiä.
Musiikki
on niin suuri osa elämääni, että nyt kaipaisin live-musiikin pariin.
Mikään orkesteri ei vielä toistaiseksi ole saanut aikaan samanlaista
tunnetta kuin Yö, mutta ehkä se päivä vielä joskus tulee. Tai sitten
vaihdan riippuvuuteni johonkin täysin erilaiseen riippuvuuteen. Nyt
kaipaisin kuitenkin jotakin live-musiikkia. Mikäli Yöllä olisi keikkoja,
niin voisin lähteä yksinkin. Nyt kun tilanne on tämä, joudun käyttämään
kaikkia suostuttelutaktiikoitani, jotta saisin mieheni lähtemään
kanssani live-musiikkia kuuntelemaan. Paikkakuntamme musiikkitarjonta ei
mielestäni ole kovin tasokasta, tai ehkä minulla on liian vaativa maku.
Tosin yksi selitys livemusiikkitarjontamme surkeuteen lienee se, että
meiltä puuttuu kunnollinen live-keikkoja pyörittävä ravintola.
Satunnaisia livekeikkoja toki järjestetään, mutta tuntuu jotenkin että
maamme eturivin artistit kiertävät paikkakuntamme kaukaa. Toki sen
verran, mitä olen paikkakuntamme yöelämä-tarjontaan tutustunut, ymmärrän
hyvin että eturivin artistit kiertävät meidät kaukaa. Kaikki yöelämää
tarjoavat paikkamme ovat jo kooltaan niin pieniä tai yksinkertaisesti
vain omituisia, ettei edes kannata tulla.
Nyt
Yön ollessa tauolla tulee ehkä taas aktiivisemmin seurattua Yön
kotisivuja ja etenkin siellä olevaa vieraskirjaa (tuttujen kesken
Yölinja). Yllätyksekseni huomasin, että kotisivuille oli alku syksystä
lisätty paljon valokuvia kevään ja kesän keikoilta. Hymy huulilla nyt
selailin noita kuvia ja palauttelin omia muistoja keikoilta mieleen.
Yölinja
onkin sitten oma lukunsa. On aikoja, jolloin sitä lukiessa hymy nousee
korviin asti ja nauru kiirii naapuriinkin. Nyt näyttää olevan taas
sellainen aika, että sinne ovat löytäneet tiensä urpot, jotka tahtovat
aiheuttaa mielipahaa toisille. Nykypäivänä oman mielipiteen ilmaisu on
niin tärkeää, että sosiaaliset mediat ja Internet ovat pullollaan niin
sanottuja vihaviestejä. Itsellään on niin paha olo, että halutaan
aiheuttaa muillekin pahaa oloa kirjoittamalla jollekin sivustolle
nimimerkin takaa jotain täysin ala-arvoista. Minne on unohtunut
positiivisuus? Ainiin. Sehän on perseestä, näin olen ainakin kuullut
puhuttavan. Luulisi olevan mukavampaa kirjoittaa kehuja sellaisille
sivuille joista on iloinen. En osaa sanoa onko tämä maailmanlaajuinen
ilmiö, mutta suomalaisia ainakin tuntuu vaivaavan tällä hetkellä
negatiivisuus ja pessimistisyys, jotka voi sitten nimettömänä purkaa
erilaisille keskustelupalstoille.
Yölinjalle
ovat myös löytäneet tiensä monet pahaa oloa tuntevat ihmiset. Hyvänä
esimerkkinä tästä mainittakoon Ollin tuomarointi Idols-ohjelmassa.
Ohjelman jälkeen Yölinja tulvi vihaisia viestejä. Itse odotin kyseistä
ohjelmaa kauhulla. Osasin odottaa Ollin suorasanaisuuden aiheuttavan
ongelmia, mutta se millainen härkänen siitä ohjelmasta tehtiin
Yölinjalla, oli hämmentävää. Tunsin suurta myötätuntoa Ollia kohtaan,
lukiessani viestejä vieraskirjasta. Ihmiset ovat todella hämmästyttävän
häijyjä toisia ihmisiä kohtaan. Etenkin kun kyse on ihmisestä, jota
tuskin kukaan kirjoittaja sen paremmin tuntee. Idolsin tekijät voivat
olla itseensä tyytyväisiä, mainosarvoa ainakin saatiin viime vuonna
ohjelmalle paljon, kun Ollin kommenteista leikattiin ohjelmaan ne
kaikista pahimmat kommentit. En siis sano, että oma idolini olisi
käyttäytynyt fiksusti, mutta loppujen lopuksi Ollin kommentit olivat
aika piristävää vaihtelua kauden muuten tylsään "Ihan kiva. Jatkoon."
tai "No joo. Ei jatkoon." kommenteille. Kukaan ei vetänyt herneitä
nenään Jonna Geagean kehuessa jotain laulajaa söpöksi, mutta Ollipa
arvostelikin laulajien ulkoista olemusta?! Kuka käskee mennä pipo päässä
"työhaastatteluun" (se kaveri muuten otti pipon pois päästä ja voitti
koko skaban)? Jep. En puolustele sen enempää Ollin tekemisiä tai
sanomisia Idols-ohjelmassa. Ihmettelen vain suuresti sitä, miten kamalan
paljon ihmisiin mahtuu vihan tunteita. Miten paha olo ihmisellä täytyy
olla, että sitä on pakko purkaa muihin ihmisiin? Miksi sananvapaus
nykypäivänä tarkoittaa sitä, että voit julkisesti haukkua toista ihmistä
ilman sen kummallisempia perusteluita? Miksei me voitaisi vaan elää
rauhassa ja suvaita toisissa ihmisissä ne puutokset, joita huomataan?
Miksei me voida keskittyä näkemään toisissa ihmisissä hyviä puolia?
Onneksi Yö on tauolla, niin minä pääsen jälleen pohtimaan maailman menoa ja meininkiä.