sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hyvinkään Yössä

Joskus ajattelee, että olen syntynyt fanittajaksi ja eläydyn siihen mitä olen kulloinkin fanittamassa täydellä sydämellä. Tällä hetkellä isoimpana fanituksen kohteena on koripallo livenä. Kouvot on kovassa iskussa ja on kyllä ollut mahtava seurata hienoja pelejä. Juuri alkaneet pleijerit ovat tietenkin nyt se tärkein ja vastassa on kovassa iskussa oleva Loimaan Bisons. Viime keväänä tilanne oli sama. Silloin Kouvot otti ainoastaan yhden voiton ja Bisons jatkoi välieriin. Nyt toiveet on kuitenkin korkeammalla ja hyvä joukko on Kouvojen riveihin löytynyt. Nyt kun valmentaja vielä saisi puristettua porukasta parhaan mahdollisen tuloksen, niin välieräpaikka olisi tienattu ja Bisons jäisi nuolemaan näppejään tänä keväänä. Kouvolassa kaiken lisäksi fanituskulttuuri on melko hyvällä pohjalla. Kouvolassa ei mollata omia pelaajia katsomosta käsin, jota joissain kaupungeissa on ollut selkeästi havaittavissa ja minun korvaan se ainakin kuulostaa pahalta. Lauantai siis starttasi Loimaalta (Kouvot hävisi, mutta maanantaina on revanssin paikka Kouvolassa) ja sieltä pelin jälkeen matka jatkui kohti Hyvinkäätä.

18.4.2015 Hyvinkää, Hopealyhty


Ensimmäistä kertaa ikinä olin Hyvinkäällä. Se on hienoa ajella tuon "poikapändin" perässä ympäri Suomea, kun kaikki kaupungit, joissa tulee käytyä, tulee nähtyä ainaoastaan pimeällä ja ilta-/yöaikaan. Eli toisaalta harmi, kun varmasti näistä kaupungeista löytyisi jotain muutakin katsomisen arvoista kuin ne pelkät ravintolan seinät. Hopealyhtyyn oli helppo löytää ja yllätyksekseni huomasin myös joutuvani pitkästä pitkästä aikaa jonottamaan. Ovien taakse kun oli ehtinyt jo muutama muukin ihminen tulemaan. Sinänsä jännä, kun lipunmyynti alkoi klo 21.30 ja ovet avattiin kuitenkin vasta klo 22. Eli käytännössä järjestely toimi niin, että kävit lunastamassa itsellesi lipun ja palasit ulos toiseen jonoon. Toki eipä niitä montaa ihmistä siihen jonoon puolen tunnin aikana ehtinyt kertyä, mutta kuitenkin. Outo järjestely. Itse sain kaikessa rauhassa jonotella sen puoli tuntia ja lipun lunastettua sainkin siirtyä suoraan yläkertaan. 

Keikkapaikkana paikka ei ehkä ollut kovin kummoinen, pieni ja ahdas yökerho. Kovasti arvostan myös ihmisiä, jotka koskettelevat vieraita ihmisiä. Siis mitä ihmettä? Menettekö tekin hivelemään, jos näette jollain kivan näköisen tatuoinnin? Minä en mene. Minä kuitenkin kuulin ennen keikan alkua useamman kerran samasta suusta että minulla on selässä kiva tatuointi. Kiitos tästä informaatiosta. Minä kun juuri varta vasten toivoin tatuoijalta mahdollisimman rumaa kuvaa. Eipä ilmeisesti onnistunut. Enkä osaa sanoa tällaisiin ikinä mitään pahaa, vaikka mieli tekisikin...

Keikka ei varsinaisesti tarjoillut hirmuisia yllätyksiä. Biisit kun etenevät listan mukaan, niin vaihtelua biiseissä ei juurikaan ole. Puolensa varmasti tälläkin, vaikkakin tällaiselle aktiivikävijälle saattaa pidemmän päälle alkaa olemaan hiukan tylsää. Enkä siis tarkoita, että olisin kyllästynyt Yöhön, ehei. Olen kuitenkin aina jotenkin pitänyt Yön vahvuuteena myös sitä, että heillä ei ole ennalta sovittua biisilistaa. Se on mahdollistanut sen, että odotat jännityksellä sitä mitä mahdetaan illan aikana soittaa. Toki siis siltikään en ole kahta samanlaista keikkaa Yöltä nähnyt, vaikkeivat biisit vaihdukaan samaan tahtiin kuin ennen. Ymmärrän toki myös sen, että se on varmasti soittajille haastavaa, kun biisejä ei ole ennakkoon sovittu. Mene ja tiedä mistä biisilista on ilmestynyt, joku viisaampi sen on näin päättänyt. Ja toki, valtaosa keikoilla käyvistä, ovat niitä jotka käyvät ehkä kerran vuodessa katsomassa Yötä, jos niinkään usein. Ehkä kuitenkin heidän ajatteleminen on tärkeämpää. Harvoinpa minäkään toisaalta mistään valitan. Enkä ehkä nytkään valita, ihmettelen.

Huijasin. Oli siellä yksi yllätys. Jään sun viereen kappaletta saapui Ollin kanssa duetoimaan Stina Girs. Jäätävän hyvä biisi, jäätävän hyvä veto tälläkin kertaa. Niin ja toihan siellä pientä maustetta keikkaan vieressä ollut kissatappelu. Naiset ja alkoholi ja mustasukkaisuus eivät sovi yhteen. Mainittakoon myös takarivin veljekset, jotka hoitelivat keikkaa kyllä sellainen pilke silmäkulmassa, että ei sitä voinut hymyilemättä ja nauramatta seurata. Ihanat miehet: Ari ja Jaska.

Hyvä keikka. Hymy oli ainakin itsellä herkässä ja poskiin sattui jossain vaiheessa se hymyily ja naureskelu. Hyväntuulisia soittajia ja hyväntuulinen artisti. Eikai sitä muuta hyvään keikkaan tarvita. Keikan jälkeen kotimatkakin kesti puolisentoista tuntia. Ei paha. Ensi viikolla jatkuvat koriskuviot ja saattaapi olla, että tie veisi hiukan vieraisiin musiikin suhteen. Katsellaan ja palaillaan. Nauttikaapa keväästä arvon ihmiset. Linnut laulaa ja aurinko paistaa, luonto heräilee ja siinä sitä on ihmettelemistä.



perjantai 3. huhtikuuta 2015

Valkeakosken keväisessä Yössä

2.4.2015 Waltikka, Valkeakoski


Torstaina kun viettelee ensin vajaan illan töissä, niin hyvin ehtii vielä illaksi Yötä vastaanottamaan. Mikäpä olisikaan parempi tapa startata pääsiäispyhiä? Ja kun tarpeeksi ajoissa lähtee liikkeelle, niin ehtii käydä ostostelemassa matkan varrelta pientä ja tarpeellista tavaraa ja saamaan puhelimen lukkoon, jonka avaamiseen tarvitaan joko puhelinyhteys kotiin tai nettiyhteys. Kumpaakaan ei ollut tarjolla. Matka sujui melko rattoisasti, vaikka sitä yksin olikin ajelemassa. Radiossa onneksi oli hyvää seuraa. Meinaan tiedättekö mitään parempaa seuraa radiossa, kuin Perälän Juhan Suomipopilta höpisemässä hassuja juttuja ja vastailemassa mitä kummallisempiin puheluihin? Sama tyyppi muuten viihdytti vielä kotiin tullessakin. Nauroin vääränä, kun ihmiset soitteli humalassa ja Perälä painoi kuulijoiden kanssa leukoja. Biisivalinnatkaan eivät ehkä aivan olleet sitä perinteistä Suomipoppia. Tällaisia saisi olla useamminkin.

Tällä kertaa Waltikassa ei vietettykään limudiscoa, niin kuin viimeksi. Vaan eipä tuo omaan olemiseen vaikuttanut millään lailla, autolla kun tulee melkeinpä aina oltua liikenteessä. Ihanan aikaisin keikka aloitettiin. Kello ehti juuri tikittelemään 22.30, kun alkunauha pärähti käyntiin ja lavalle astelivat ihanat miehet. Waltikassa lavahan ei ole mikään koolla pilattu ja joku jatkokappale siihen olikin laitettu. Muuten Waltikka vaikuttaa kyllä ihan kivalta ja viihtyisältä paikalta.


Biisit menivät tuttuja ratoja pitkin: 
Vie mut minne vaan 
Yötä vastaanottamaan 
Hän tanssi kanssa enkeleiden 
Ei syntiä sen kauniimpaa 
Tia-Maria
Kuorotyttö
Kauneinta päällä maan 
Deadline
Tie sydämeeni
Likaiset legendat 1 
Ihmisen poika
ROLV
Haaksirikko
Jään sun viereen
Kiitos ja kunnia

Tällä kertaa biisilistaan pienen poikkeuksen toi Pettävällä jäällä. Olli tarjosi yleisölle vaihtoehdoksi Pettävällä jäällä tai Enkelille biisit. Onneksi valinta osui ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska olisin varmaankin itkeä vollottanut koko biisin, mikäli Enkelille olisi soittoon päätynyt.

Melkein enemmän olen sen limudiscon kannalla, koska nyt pitkästä aikaan siihen viereen tunki jossain vaiheessa joku aivan ihana keski-ikäinen naisihminen, joka oli melko tukevassa humalatilassa. Puolet oluesta hän kippasi lavan puolelle siinä hilluessaan. Että jos vaihtoehtona on limudisco tai känniääliöt, niin valitsen alkoholittoman vaihtoehdon. Vaikka toisaalta, olisihan se vaihtelua saada limut niskaan oluen sijasta. Mikä siinä onkin, että aina nämä tämänkaltaiset tyypit juovat juuri olutta?

Haaksirikko toi tipan silmäkulmaan, jota joutui hiukan nieleskelemään. Tämä biisi tuo mieleeni sen rakkaan ystävän, joka nyt viereltä puuttui. Näin se vaan menee. Asiat tärkeysjärjestykseen ja niin sen pitääkin olla. Nyt vedetään taas jonkin aikaa happea ja käydään tietystikin koripalloa katsomassa. Huomenna lähdetään Tampereelle taas kannustuspuuhiin. Sitten onkin vielä pari päivää aikaa nauttia kotona hyvästä seurasta ja kiireettömästä olosta.

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille! Syökää suklaamunia! Mignon on paras! Jos tahtoo, voi myös miettiä sitä, miksi sitä pääsiäistä oikeastaan vietetäänkään. Ja kuvat on tälläkin kertaa kaiveltu arkistojen kätköistä.