Mustalahden Venetsialaisten tunnelmia

29.8.2015 Mustalahden Venetsialaiset, Tampere

Yö-taukoa vietellään, vaan sehän ei kuitenkaan tarkoita täysin livemusiikitonta aikaa. En osaa sanoa kuinka pitkän aikaa pystyisin maksimissaan olemaan kuuntelematta livemusiikkia. Enkä kyllä itseasiassa juuri nyt koe minkäänlaista tarvettakaan siihen. Lauantai koitti aurinkoisena, joten mikäpä sen parempi kuin ottaa auto alle ja suunnata kohti Tamperetta. Viime aikoina tässä onkin tullut piipahdeltua Tampereella tämän tästä. Vaikka eipä siinä, mielellään siellä kyllä pyörähteleekin.

Mustalahden satama, täysin vieras paikka minulle entuudestaan. Vaikkakin olenpa ainakin kerran tänä kesänä ajanut sen ohitse. Kaunis satama-alue ja Särkänniemi vieressä, hitusen iski taas Särkänniemi -kaipuu, kun ei siellä ole tullut pyörittyä moneen vuoteen. Minä kun rakastan kunnon pyöritystä huvipuistossa. Pimenevässä illassa Särkänniemen valot näyttivät hienoilta. Puhumattakaan ilotulituksesta. Toki kauden päättäjäiset olisi ollut tarjolla myös kotikonnuilla meidän huvipuistossa Tykkimäessä, mutta minä valitsin Särkänniemen ilotulituksen.

Illan Mustalahden Satamassa aloitti Alabama House Band, solistinaan Jussi Ojanen. Muutaman biisin he ehtivät vetäistä ennen ilotulitusta ja täytyy sanoa että mieluusti sitä Jussi Ojasen ääntäkin kuuntelee. Illan varsinainen ensimmäinen solisti oli Jussi Selo. Uniklubista tuttu, mahtavan äänen omaava sympaattinen herra. Ja erittäin mielellään sitä nytkin kuuntelin. Eipä toki, ei niitä kuuntelukertoja nyt niin järin montaa ole mahtunut näihin koluttuihin livekeikkoihin. Mikäli oikein muistan, niin kaksi Uniklubia ja yksi Jussi Selo ja Nefernefernefer. Jussi lauloi Uniklubin ja soolomateriaalin lisäksi myös covereita. Tunnin aikana kuultiin muun muassa Tule sellaisena kuin olet, Kaikki tyypit, Maailma on sun, Viiniä! Malja marttyyreille, Viimeiseen hengenvetoon, Sisko ja veli, Varjoista vapauteen, Kukka ja Rakkautta ja piikkilankaa. Lavalla vieraili myös Jussi Ojanen kitaran varressa, tuttua puuhaa, Ojanen kun on soittanut kitaraa Jussi Selo ja Nefernefernefer kokoonpanossa.

Toisena solistina lavalle nousi Olli Lindholm. Se "meidän" Ollihan on takuuhyvä. Hymy huulilla sai taas Yö-hittejä vuosien varrelta kuunnella. Joskin täytyy sanoa, että ihan hitusen sitä piti ihmetellä, että miksi pelkkiä Yö-hittejä? Aiemminkin siis olen ollut joskus kuuntelemassa ja katselemassa kokoonpanoa Olli Lindholm ja Alabama House Band ja sillä kertaa muistaakseni tuli muitakin kuin Yö-lauluja ja se teki siitä kokemuksesta erityisen nautittavan ja erikoisen. Enkä nyt sano, etteikö tämä olisi ollut nautittavaa ja hieno kokemus. Oli se. Olli lavalla on sitä aina. Odotin vain kuulevani jotain muutakin kuin Yö-lauluja. Viihdyttävää kuuneltavaa ne Yö-rallit ainakin olivat. 

Ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tuli virnisteltyä kun joku kohta meni erilailla kuin Yön keikalla. Likaiset legendat alku tuli hiukan nopeampitahtisena. Joku biisi kesti pidempään kuin mitä normaalisti. Luonnollisesti soitto kuulosti erilaiselta kuin Yössä. Mutta koko illan ehdottomasti paras helmi tarjoiltiin Katujen kuningatar -biisin muodossa. Tämä taisi olla toinen kerta, kun kuulen tämä kappaleen Ollin laulamana. Tämä biisi on minulle rakas ja tärkeä. Sen vuoksi se olikin koko illan ehdoton helmi. Olisi ollut kiva kuulla myös se biisilistassa lukenut Hyvässä ja pahassa, vaan sitäpä ei kuultu. Jos joitain sanoja Olli ei muista, niin Hyvässä ja pahassa -sanoja. Onneksi nykyään Yön keikoilla on se "lunttilappu", josta sanat voi tarkistaa ja johon on ilmestynyt harvinaisempienkin biisien sanoja. Toivottavasti sinne ilmestyisi myös Hyvässä ja pahassa -biisin sanat.

Viimeisenä solistina lauteille kipusi Sami Hintsanen. Tässä kohtaa huokaan syvään. Todennäköisesti olen kertonut aiemminkin minun Samin "fanitus" historiasta, joka kantaa juurensa melko pitkälle minun teinivuosiini. Vuonna -97 tehty Virgo-musikaaliin asti, joka on tullut myös televisiosta ja jonka olen nauhoittanut vhs-kasetille, jota olen katsonut silloin niin monta kertaa, että se meni puhki. Olisipa hienoa jos tuon voisi saada dvd-versiona. Tuo musikaali on iso osa teinivuosiani ja musiikista saatua turvaa ja lohtua. Ja ehkäpä yksi syy siihen, että musiikista on tullut iso osa elämääni. Vaikkakaan itse en osaa sitä tuottaa. Juuri tässä samalla pyörii Virgon biisejä Youtubesta, jotka palautuvat kyllä nopeasti mieleen. Enkä ole aiemmin edes tajunnut katsoa Youtubesta noita musiikkeja, tervetuloa nykyaikaan minä. Sami siis esitti tuossa musikaalissa toista pääroolia. Tykästyin Samin ääneen jo tuolloin. Ja kappas, tässä kun nyt olen pyörittänyt noita musikaalin kappaleita, niin mitä sieltä löytyikään...orkesteri: Costello Hautamäki, Ari Toikka, Jari Latomaa, Jyrki Melartin ja Mikko Kangasjärvi. Eikä minulla ole ollut mitään tietoa että nämä herrasmiehet ovat tässä olleet soittamassa. Toki en kyllä yli kymmeneen vuoteen ole kyseistä musikaalia nähnytkään.

Nyt toista kertaa livenä nähtynä, Sami teki jälleen vaikutuksen. Se ääni ja se biisien vetäminen 110%. Hyvä meininki oli, laulaa Sami sitten suomeksi tai englanniksi. Samin äänelle sopii niin Bon Jovi kuin Juha Tapiokin. Tykkään. Samin laulamana kuultiin muun muassa Paremmat päivät, Musta aurinko nousee, Hyvää ja kaunista, Tästä asti aikaa, Bon Jovia useamman biisin verran, Jump, Unihiekkaa ja hyvin vakuuttavasti ilta päättyi Highway to hell -kappaleeseen. Täyttä tykitystä reilun tunnin verran. Minä tykkäsin. Minä olin ihan muroina, kun Sami lauloi. Minä tapaan mennä muutenkin ihan muroiksi, kun lähellä on joku minun arvostama tyyppi. Lähinnä se muroiksi meneminen ilmentyy niin, että aivoistani kuuluu riks, raks ja poks ja sitten ne onkin jo kivasti siellä vettyneet ja on turha odottaa mitään järkevää ulosantia suustani. Näillä mennään ja tästä jatketaan syksyä kohti.

Kesän 2015 viimeisessä Yössä

15.8.2015 Ylis´festarit, Nokia

Lauantai-aamu alkoi reippaasti ja kohtuullisen aikaisin. Kyytiin tuli haettua äitiliini, anoppi sekä rakas kummilikka, tai on ne kaksi ensimmäistäkin rakkaita. Eikä siinä sitten muuta kuin auton nokka kohti Nokiaa ja Ylis´festareita. Nythän kyseessä on hitusen erilainen festivaali, joka on koko perheen tapahtuma ja päihteetön. Järjestävänä tahona on Taysin kehitysvammahuolto. Paikalla oli siis paljon kehitysvammaisia ja paljon perheitä. Enkä siis ollut edes aikonut tänne lähteä, ennen kuin serkkuni laitteli viestiä ja kyseli nähdäänkö me mahdollisesti näillä festareilla.

Meidän saapuessa festarialueelle, oli paikalla jo täysi tohina ja hetken päästä JVG ottikin lavan ja yleisön haltuun. Taattua ja hyvää JVGtä, iloista tunnelmaa, hyvää meininkiä ja musiikista täysillä nauttiva yleisö. Me ehdimme kuitenkin tässä välissä hyvin maistelemaan festariruokia ja kummilikka ehti laskemaan liukumäkeä noin sata kertaa. Ihanaa, kun tällaisessa tapahtumassa pomppulinnat ja liukumäet eivät olleet maksullisia, vaan sisältyivät lipun hintaan. Muutaman biisin kävin toki kuuntelemassa lähempää ja samalla kävin säikyttelemässä serkun lasta, nyt vasta tajusin että syynä täytyi olla ne lasit. Mutta siis letkeää tunnelmaa ala JVG. Toimii.

Seuraavana lavalle nousi Happoradio. Ja täytyy sanoa, että sähkökatkos ei tunnelmaa juuri haitannut, Happoradio oli todella hyvä! Tykkäsin. Taas. Tykkäsin nyt ehkä jopa enemmän kuin aiemmin kesällä Mäntyharjulla. Happoradiokin veti kesän viimeisiä keikkoja ja ovat hekin varmasti lomansa ansainneet. Akin ääni on kyllä melkoista hunajaa ainakin minun korvilleni. Biisisetti koostui jälleen takuuvarmoista hiteistä ja niin sen festareilla kuuluu koostuakin. Ja jälleen Puhu äänellä jonka kuulet -biisi sai silmiini kyyneleet. Siinä biisissä on jotain kummaa, joka vetoaa minuun hyvin syvälle. Iloisen bändin soitannasta oli helppo nauttia hymy huulilla.

Sitten olikin vuorossa lapsille ja lapsenmielisille tarkoitettua ohjelmaa. Siellä sitä Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin tahdeissa tuli laulettua ja leikittyä lapsuudesta tuttujen kappaleiden tahdissa, tosin luulenpa että minä leikin enemmän kuin se kummilikka, joka taisi kuumeisesti jo odotella Yötä lavalle. Satu Sopasen jälkeen oli vuorossa taukojumppaa ja tässä kohtaa se kummilikka kysyi mummiltaan että "Onko pakko jumpata." No ei ole. Istu siinä kajarin päällä ja syö karkkia.

Ja johan se oli aika kesän viimeisen Yön. Alkunauha soimaan ja äijät lavalle. Niin ja viittomakielen tulkki, tosin Yön keikalla tulkit oli sijoitettu niin eteen, ettei heidän viittomisiaan voinut ainakaan minun kohdalta kovin paljoa ihastella. Mutta hienolta se näytti. Ei varmastikaan ole helppo homma viittoa lauluja, tai Ollin välispiikkejä. Vie mut minne vaan ja Niin paljon me teihin luotettiin aloittivat hienosti kesän viimeisen Yön keikan. Biisisetti oli kokolailla perinteistä festarikamaa, joka maistuu kyllä mainiosti. Ollikin näytti taas parhaimmat puolensa, johan sitä koko kesä mentiinkiin niin autuaasti nauttien Ollin hyvästä tuulesta ja viihdyttävistä tanssiliikkeistä ja rauhallisesta meiningistä. Enkä siis sano, etteikö Olli olisi nyt ollut hyvällä tuulella. En vaan suuresti nauti vinoilusta kaiken kansan nähden. Tai riippuu vähän vinoilun laadusta... Hyvällä tuulella näytti koko orkesteri olevan ja tulihan se pienen pieni haikeuden tunne minulle ainakin jossain vaiheessa keikkaa. Likaisten legendojen alkaessa mielessä pyöri vain: "Ei vielä. Soittakaa vielä muutama biisi.". Ja olihan se taas mahtava seurailla sitä reipasta pikkuipanaa siinä edessä. Hän taas niin ylpeänä esitteli ottamiaan kuvia. On se vaan herttainen otus. Halusi sanoa teille: "Jessicalta terveisiä.".
Kuvia voi käydä katsomassa täältä! Ja olkoon tällä kertaa tällainen lyhyempi kuvaus Yön keikasta, ettei taas tule niitä epätarkkuuksia ja huteja.

Onpahan ollut keikkakesä! Kesään on mahtunut 11 Yön keikkaa ja yksi Trio -keikka, lukematon määrä muita hyviä artisteja ja heidän keikkojaan. Varmasti useampi tuhat ajettua kilometriä. Paljon paljon naurua ja hyvää mieltä. Muutama kyynel. Loistavaa musiikkia. Ihania ihmisiä. Loistavaa tunnelmaa. Rakkaita lauluja. Yksi kappale twerkkausta ala´ Olli Lindholm, ja sen lisäksi lukematon määrä tanssiliikkeitä. Hetkeäkään en taas vaihtaisi pois. Kiitos Yö! Kiitos Yö-ihmiset! Kiitos Yö-yhtye Official naamakirja-sivu! Kiitos Olli, Jaska, Ari, Daffy, Juki ja Mikko! Kiitos yrmy-osasto, eli roudarit! Palataan taas syssymmällä astialle. Niin ja tietysti kiitos kaikki tyypit, jotka jaksaa lukea näitä raapustuksia!

"Näistä öistä, voimani mä saan."

Komediateatterilla triotunnelmointia

12.8.2015 Olli Lindholm trio, Komediateatteri, Tampere

Monilla on lomat jo loppuneet ja pienet ja isommatkin koululaiset ovat aloittaneet taivalluksensa koulumaailmassa. Muistakaa varoa niitä pieniä tyyppejä siellä tien varsilla. Ja muistakaa kysyä niiltä isommilta koululaisilta kuulumisia koulusta. Ja muistutelkaa ennen kaikkea niin niitä pieniä kuin isojakin koululaisia, että ketään ei saa kiusata, ei koulussa, ei kotona, ei somessa, ei missään! Nih! Ja käykää katsomassa koulurauha musiikkivideo STOP koulukiusaamiselle, joka on Kouvolassa tehty.

Keskiviikkona tie vei töiden jälkeen Tampereelle. Äiti lähti kyytiseuralaiseksi, kun sille synttärilahjaksi tarjosi äiti-tytär laatuaikaa ja hyvää musiikkia. Hiukan meinasi taas väsy painaa silmiä, mutta se ei menoa haitannut. Näitä trio keikkoja kun ei järin usein ole tarjolla ja nyt oli oiva tilaisuus paikanpäälle mennä, niin olihan se mentävä.


Trio-keikat saavat kylmät väreet hiipimään pitkin selkäpiitä. Tällä kertaa kyynelkanavat pysyttelivät kiinni, mutta hitusen joutui nieleskelemään. Ja siis se mikä trio-keikoissa on parasta, on ne biisit. Ne ovat niitä biisejä jotka tosiaan saavat ne kyynelkanavat kutisemaan ja kylmät väreet kulkemaan pitkin kroppaa. Trio-ilta koostui kahdesta puoliajasta, enkä kyllä muista koska 2x 45 minuuttia olisi mennyt niin nopeasti. Konsertissa kuultiin: Ihmisen poika, Pilvenpiirtäjät, Vie mut minne vaan, Vieraskirja, Kuin sävel oisi hän, Vastatuuleen, En rakasta sua enää, Hän tanssi kanssa enkeleiden,  Likaiset legendat 1, ROLV, Yötä vastaanottamaan, Enkelille, Yksinäiset, Rakkauden vahvistama, Kiitos ja kunnia, Mustat päivät jäädä saa, Pettävällä jäällä, Maailma on kaunis. Varmasti jonkun unohdinkin. Mutta niin paljon tuli hyviä kappaleita. Erityisinä suosikkeina tietystikin Enkelille ja tällainen hitaampi versio Kiitos ja kunnia -kappaleesta. Oikeastaan kaikki ne niin sanotut normikeikkabiisit miellyttivät myös, koska versiot olivat hiukan erilaisia, kuin mitä niistä normaalisti kuulee. Samoin kuin harvinaisuuksia on aina mahtavaa kuunnella. Pelkästään hyviä biisejä. Minulle kyllä kelpaa.

Triokeikoissa on kyllä ihanaa, kun pääsee nauttimaan Mikon ja Jaskan soitannasta ihan erilailla ja todella kuulee heidän soittonsa. Monta kertaa sai laittaa silmät kiinni ja nauttia musiikista. Nämä ovat tunnelmaltaan jotenkin niin ihania. Minä kyllä tykkään. Ja paljon tykkäänkin. Eikä siltä naurultakaan voinut ihan kokonaan välttyä, eikä se kai ole tarkoituskaan. Stand up -koomikko Lindholm pisteli parastaan ja heitteli hatusta biisejä, jotka kaikki olivat Mikolla ja Jaskalla ihan tuoreessa muistissa, etenkin Jaskalla. :) Jaskan taustalaulut muuten kuuluivat myös ihanan hyvin. On silläkin kyllä vaan niin hieno ääni.

Luonnollisesti trio-keikkaan kuului myös niitä rakkaita ihmisiä, jotka Yö on tielleni heittänyt. He ovat myös tämän homman suola ja sokeri. Kaiken kaikkiaan huikea ilta. Huikean hienoja biisejä, huikean hienoa tulkintaa, huikean hienoa soitantaa, huikean hienoa laulantaa, huikean hieno tunnelma. Tykkään. Tykkää sinäkin ja mene ihmeessä kuuntelemaan trio-keikkaa, jos siihen mahdollisuus tulee. Kuvia en tällä kertaa tarjoile erikseen, nyt on ihan vain tarjolla raapustus kera parin kuvan.

No johan oli kemmakat!

6.8.2015 Siltakemmakat, Puumala

Onneksi töihin paluu on sujunut melko rauhallisissa tunnelmissa ja on saanut rauhassa totuttautua jälleen heräämään aikaisin. Joskin taas voi todeta, että aamut eivät ole minua varten. Onneksi kohta saa taas palata niin sanottuun normaalirytmiin, joka siis tarkoittaa vuoropäivinä iltaa ja vuoropäivinä aamua. Tämä sopii minulle. Vaan mennäänpä sinne Kemmakkatunnelmiin, tosin sitä ennen on pakko mainita, että Mikkeli - Puumala välillä on ehkä kauneimmat maisemat kuin missään muualla. Mikäs siellä järvien keskellä on ajellessa. Kyllä vain minulle kelpaa vallan mainiosti. Puumalassa on tullut vietettyä pentuna aikaa melko paljon. Siltakemmakoita taidettiin silloin järjestää ensimmäisiä kertoja ja siellä oli kunnon markkinatunnelmaa. Vanhukset kävivät jammailemassa illalla, kun me lapsukaiset jäätiin nukkumaan. Helposti nytkin ehti jokusen hetken viettää sukulaisten parissa Puumalan kauniissa satamassa. Ennen porttien aukeamista ehdin käymään jopa kahvilla parin ihanaisen yömimmin kanssa, jotka kuuluvat juuri siihen porukkaan, joita on aina kiva nähdä.


Siltakemmakoiden torstai-illan polkaisi käyntiin Arttu Wiskari. Tämän miehen äänessä on kyllä edelleen jotain kummaa taikaa, joka vetoaa minuun, eli erittäin mielelläni kyllä kuuntelen Arttua livenä. Eikä kyyneliltä voinut välttyä tälläkään kertaa. Taisin viimeksi mainita jo sitä, että pidän enemmän Artun aiemmista levyistä ja niiden laulujen tarinoista. Ne tarinat heräävät ihanasti eloon, kun ne Artun suusta lauluina tulevat. Minä kyllä pidän kovasti. Sorateiden sankarit, Tuntematon potilas, Isäni kaltainen, Ikuisesti kahdestaan, Mökkitie, ne uppoavat minuun kuin häkä. Sen sijaan uudemmat kappaleet Sirpa ja Kahvimaitoa, eivät syystä tai toisesta kolahda. Mutta siis kaikenkaikkiaan hyvän keikan Arttu tietystikin veti. Parempi se oli nyt kuin sateisessa Lahdessa heinäkuun alussa.


Toisena lavan ottivat haltuun hirvittävällä energialla mikäpä muukaan kuin Yö. Nyt täytyy kyllä sanoa, että ei puuttunut todellakaan vauhtia keikasta. Jotenkin tuntui, että jokaikinen äijä siellä lavalla nautti täysillä esiintymisestä ja lavalla olemisesta. Erityisesti täytyy mainita Juki. Oli kuulkaas sellainen veto tässä miehessä, että oikein piti ihmetellä, että mistä nyt mahtoi tuulla. Ja kyllä minut vaan saa hyvälle tuulelle lähes koko keikan ajan hymyilevä Olli. Puhumattakaan taas niistä kaikista viihdytyselementeistä...Ihan en ole varma nautinko suuresti, kun Olli alkoi riisumaan housujaan. Taisinpa jälleen naurultani kyetä peittämään silmäni, ettei minun pieni ja herkkä mieleni järkyty. Ja on tainnut liikkeet salilla muuttua, kun siihen mieheen on tullut käsittämätöntä notkeutta kesän aikana. Mutta siis jotenkin kaikki olivat todella hyvässä vedossa. Jaa että mitäkö kuultiin? Sitähän sää kysyit. Vie mut minne vaan, Niin paljon me teihin luotettiin, Tia-Maria, Onnen hohteessa, Jään sun viereen,Yötä vastaanottamaan, Pettävällä jäällä, Deadline, Yhden illan varietee, Tie sydämeeni,  Laulu rakkaudelle, Likaiset legendat 1, Ihmisen poika, Kiitos ja kunnia ja ROLV. Yötä vastaanottamaan on ihana kappale. Se saa minut välittömästi hyvälle tuulelle. Ja samalla se tuo mieleeni myös sen rakkaan Yö-ystäväisen siellä kaukana. Jos joku on "meidän" biisi, niin se on tämä. Pitihän sitä sitten myös pieni pätkä kappaletta laittaa mobiilisti menemään kohti pohjoista. Festarikeikkana tämä varmaan menee tänä kesänä kärkipäähän. Järjettömän hyvä fiilis jäi.

Illan viimeisenä lavalle asteli Ikurin turbiini kera orkesterinsa. Onhan Popeda aivan järjettömän kovassa vedossa. En tiedä, omalta osaltani jotain jäi tällä kertaa puuttumaan, vai liekö syynä Popeda-fanit, joilla on lähes joka kerta pakonomainen tarve alkaa mollaamaan jossain kohtaa Yötä ja etenkin Ollia. Jännä piirre. Koska tämä ei todella ollut ensimmäinen kerta kun tällaista puheenvuoroa olen jonkun Popeda-fanin suusta kuunnellut. Ja toki mielipiteitähän saa ja pitääkin olla, mutta onko nyt sitten aivan välttämätön pakko mollata mollaamisen ilosta sitä bändiä tai esiintyjää, josta toinen pitää. En ymmärrä. Onneksi Popeda ei kuitenkaan koskaan petä ja onhan se aivan uskomaton livebändi. Ja onhan ne Popedan keikat sitä hittitykitystä. Siitä ei pääse mihinkään. Hyviä kappaleita toisensa perään ja teknisistä ongelmistakin selvittiin ja Costin kitaraan löytyi ääni. Minusta näiden kahden bändin keskinäiset kemiat ovat hauskoja. Olli piruili jotain rollaattoreista ja Popedasta, jonka Costello sitten kuittasi kertomalla vitsin, jossa piruiltiin Ollille. Miten se menikään, snägärillä oli myynnissä Lindholmi ja kun Olli kysyi mitä se pitää sisällään, oli myyjän vastaus: No se on munaton porilainen. Ha ha. On se hauska. 

Kotiin sainkin sitten ajella Imatran ja Lappeenrannan kautta, kun kyytiin eksyi muutama mökkiläinen. Hiukan saattoi siinä ajaessa väsyttää. Eikä vähiten aamulla, kun kello herätti vajaan kahden tunnin unien jälkeen töihin. Helpompaa olisi ollut ajaa suoraan yöllä töihin. Olisi saanut nukkuakin pidempään. Ainiin sanoinko viimeksi että minulla on jäljellä yksi Yön keikka tälle kesälle? Taisin sanoa. No, tässä on vielä pari muuttuvaa tekijää ensi viikonlopun suhteen, joten katsotaan. Ja johan se kohta on trio-keikkakin, mutta sehän ei sitten taas ole Yön keikka. Se on trio-keikka.

Jälleen niitä kuvia olisi tarjolla tuolla naamakirjan puolella. Oli muuten kertakaikkisen ihanaa ottaa kuvia Yön aikana, kun lava ei ollut täynnä savua ihan koko keikkaa. Toisin kuin Popedan kohdalla epäilin liekö siellä ainuttakaan onnistunutta otosta, kun savua taas riitti koko keikan.

Yöllisissä tunnelmissa Pohojanmaalla

31.7.2015 Kalliojärven viihdekeskus, Isokyrö

Jaapa jaa ja joopa joo. Se on taas vuosi tullut lisää mittariin ja mikäpä sen parempi tapa sitä juhlistaa, kun lähteä nauttimaan hyvästä musiikista. Viimeisestä kesälomaviikostahan olen päässyt nauttimaan varsin yöllisissä tunnelmissa, kun maanantaina ja tiistaina on radio ollut käännettynä Iskelmän taajuudelle, kun aamutoimittajana Mikko Siltalan kanssa oli kukapa muukaan kuin tuo ihanaakin ihanampi Olli. Kyllä, siellä minä radion ääressä kökötin, kun ensin aamulla oli kello herättänyt. Täytyy sanoa että hetkittäin ihmettelin sitä itsekin, että miksi ihmisen pitää olla niin hullu, että haluaa ehdoin tahdoin viimeisellä kesälomaviikolla herätä niin aikaisin. Onneksi sain kuunnella ne radiohöpinät ihan itsekseni, koska aina aika ajoin suusta pääsi kunnon hihitystä tai naurua. Etenkin tiistaina, kun Olli oli päässyt alkujäästä jo pois, alkoi juttu luistamaan ihan erilailla. Taas sai ylpeä siitä idolistaan olla, näyttää siltä taittuvan tuo radiohommakin ihan hyvin. Nauroin katketakseni, kun tiistaina oli vuorossa "Mitä olet aina halunnut tehdä radiossa" osuus. Hiukan oli epämääräisiä ääniä ja minun kaksimieliseen ajatusmaailmaan sopivia juttuja.

Perjantaina sitten auto alle, kun ensin edellisenä päivänä appiukko ja tuo meillä asuva mies olivat tarkistaneet, että autossa on kaikkia tarpeellisia nesteitä. Siis tottahan minä ne itsekin osaan katsoa, vaan kun se on niin paljon mukavampaa antaa noiden miesten se tehdä. Siinä kun autolla ajelee sellaisen 400 kilometriä (yhteen suuntaan), ehtii hyvin vaikkapa vastailla naamakirjan onnitteluviesteihin, joita oli muuten melko paljon. Niin tai siis en tietenkään ajaessa. Taukojen aikana tietysti. Yllättävää kyllä, matka ei edes tuntunut kovin pitkältä, toisin kuin edellisenä viikonloppuna Kiteellä käydessä.

Perille päästyäni ihailin kyllä taas jälleen kerran tällaisen tanssilavan ympäristöä. Kauniit maisemat olivat ympärillä, kun terassilla hetken aikaa istuskeli. Ja yksin kun oli liikkeellä, sitä väkisinkin hakeutuu aina Satun ja Pipsan luokse häiriköimään heidän työntekoaan. On ne sitten ihania. Illan musiikillisen annin aloitti Likaiset Sielut bilebändi. Kiltteihin pukeutuneet poijjaat soittelivat hyvällä asenteella rokkia ja rokilla höystettyjä pop ja jopa iskelmä-kipaleita. Meneviä cover-kappaleita ja sillä pienellä rokki-twistillä, minulle ainakin kelpasi. Paitsi ehkä Popedan kappaleet. Muut kyllä olivat hyviä ja pojat näyttivät myös nauttivan soitannasta, se saa minut viihtymään lähes millä tahansa keikalla. Paitsi ehkä Frederikin.

Ja koska aika kului suhteellisen kivasti bilebändiä kuunnellen, olikin pian jo aika, kun viereiselle lavalle astelivat tutut sedät, no okei miehet. Ei ollut alkunauhana Mikko Siltalan Yö-Dirlandaa. Täytyy todeta, että lava näytti kovin pieneltä ja se toisinaan hiukan tunnelmaa haittaa, tai ainakin siihen vaikuttaa kyllä, mutta niinhän ne lavat usein tanssilavoilla ovatkin pieniä. Pienempi se puolisko oli, jossa Likaiset Sielut soittivat. Vie mut minne vaan ja Niin paljon me teihin luotettiin starttasivat jälleen illan, kuinkas muutenkaan. Mitä sitä nyt hyvää vaihtamaan.

Illan todellinen bonus tuli Tuhat kilometriä luotasi kappaleen muodossa ja nyt täytyy sanoa, että ei kyllä mitään käsitystä siitä miten ne sanat mahtoivat mennä, koska sitä biisiä ei ole kyllä aikoihin tullut kuunneltua itsekään (juuri sen lisäsin tuonne loputtoman pitkään Spotify-soittolistaan). Mutta hyvin se sujui. Jälleen sai hiukan Daffy-paran ilmeelle nauraa, kun ihan ei tainnut olla hänelläkään tuoreessa muistissa se kappale. Jälleen kuultiin myös Erakko kappale ja mielenkiinnolla odotan miltä tämän kappaleen bändiversio mahtaa kuulostaa, koska nyt sitä on kuunnellut vain Mikon ja Jaskan soittaessa. Minä kun olen tällainen herkistelijä, niin pidän kovasti noista ns. balladiversioista, eli niin että vain Mikko ja Jaska soittavat. Senpä takia täytyneekin parin viikon päästä ottaa suunta kohti Tampesteria, kun siellä on tarjolla Trio keikka, siis Olli Lindholm -trio. Ja hemmoteltiinhan enkeli-faniakin Hän tanssi kanssa enkeleiden -kappaleella.

Muuten Kalliojärvellä soivat: Tia-Maria, Jään sun viereen, Deadline, Elämäni parhaat päivät, Tie sydämeeni, Onnen hohteessa, Likaiset legendat 1, Ihmisen poika, Tää kesä, Kiitos ja kunnia ja ROLV. Varmaankin taas jonkun unohdin. Jaskaa tulee muuten kehuttua ihan liian harvoin. Hän kun kuitenkin on sellainen bändin symppis ja herrasmies. Maailman paras Jaska, ei sen enempää eikä vähempää. Kovasti Jaska jaksaa keikoilla irvistellä ja hymyillä ja ilveillä biisien aikana ja onhan se Arin ja Jaskan välinen kommunikointikin hauskaa seurattavaa. Eikä koskaan voi olla mainitsematta Ollia ja tanssiliikkeitä. Vetreämmältä se mies näyttää, kuin aikoihin. Johan tuon todistaa se twerkkaaminenkin, satuin näkemään Kemissä kuvatun videon Ollin twerkkaamisesta ja olin jälleen kuolla nauruun, on se vaan melkoisen vallaton sankari, mieleltään ikuinen teinipoika.

Synttärikeikka oli tänä vuonna sellainen ja taas sai miettiä että oliko se sen yli 800km arvoista, oli se! Sai taas nauraa ja laulaa ja kuunnella hyvää livemusiikkia. Kotimatka taittui kivasti musiikkia kuunnellessa, eikä uni painanut silmiä, vaikka kello tikitteli kuutta, kun kotipihaan kaarroin. Jos sitä tälle kesälle vielä yhden Yön keikan mahduttaisi. Sitten onkin taas aika vetää vähän happea ja nauttia ihan kotona olosta tuon kaikista rakkaimman tyypin kanssa.

Ja taas pari kuvaa löytyisi täältä.