Kesän 2016 viimeiset Yö-juoksut

20.8.2016 Urjanlinna, Sievi

Tätä iltaa olikin odotettu koko viikko. Rakkaan Ystäväisen kanssa oli sovittu treffit Urjanlinnaan, joten ei muuta kuin auto alle ja taittamaan lähes 400 kilometriä. Ajomatka taittui kohtuullisen kivasti ja nopeasti musiikkia kuunnellen. Perillä tietystikin odotti se kaikista paras, näki sen rakkaan Ystäväisen. Tälläkään kertaa emme myöhästyneet. Ehdimme siinä odotellessa kuuntelemaan soundchekkiäkin (tosin ei Yön) ja siinä samalla meille selvisi, ettei Yö ollutkaan illan ainoa esiintyjä. Hetken aikaa ajattelimme pelkän äänen perusteella, että Antti Tuisku olisi eksynyt paikalle, mutta ei sentään.

Illan aloitti siis Marttiska duo. Mimmillä oli todella mukavan kuuloinen ääni ja oli kiva saada jotain viihdykettä siinä Yötä odotellessa. Parin tunnin aikana ehdittiin kuulemaan tuttuja kappaleita kivoilla sovituksilla ja skaala oli laaja, kun mukaan mahtui niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin hittejä vuosien varrelta. Kaija Koota löytyi listalta ilahduttavan paljon ja kuten sanoin, niin todella mieluusti heitä kuunteli. Pienen guuglailun jälkeen tiedän tästä duosta jo niinkin paljon, että ovat kotoisin Haapajärveltä ja kyseinen duo on pystytetty vuonna 2013. Viime vuonna he ovat kisaillet Suomen parhaan duon tittelistä. Kaikin puolin viihdyttävä duo. Tosin minä taidan olla sen verran helppo viihdytettävä, että en tiedä kannattaako minun sanaani niinkään luottaa. Minä koen tulleeni viihdytetyksi jo sillä, että näen soittajien ja laulajien nauttivan lavalla olemisesta. Tosin se, että saa ajatukset siirtymään täysin bändiin ja musiikkiin tarvitaan jo hiukan enemmän ja sen suhteen olenkin jo hiukan vaativaisempaa sorttia.

Tässä kohtaa nostan esille erään asian. Voi olla että tästä asiasta eivät kaikki pidä, mutta jos näin on, niin Harmi. Jälleen kerran, hiukan ennen kuin Yön keikka alkaa, takaa ilmestyy yhtäkkiä pyörätuoli. Pyörätuolia työntävä henkilö kyselee ihmisiltä josko he voisivat väistää, kun "Täällä olisi pyörätuoli.". Ja monet väistävät. Minusta tilanne on kiusallinen. Jos en väistä, saan välittömästi huonon ihmisen leiman otsaani. Mutta kun en minä väistä myöskään sen humalassa olevan ja kyynärpäitään käyttävän känniääliön edestä. Jos olen saapunut paikalle monta tuntia ennen tapahtuman alkamista, miksi minun pitäisi väistää sellaisen ihmisen tieltä, joka saapuu paikalle juuri ennen kuin keikka alkaa? Ja sitten on vielä sekin asia, että haluaako tuo pyörätuolissa oleva ihminen itse sinne eteen, vai haluaako häntä avustava henkilö hänet sinne eteen. Mikäli olette saapuneet paikalle yhtä aikaisin kuin muutkin, ettekä ole raivanneet tietänne eteen pyörätuolia apuna käyttäen, niin ei minulla silloin ole mitään valitettavaa. Mutta tämä kyseinen tyyli ärsyttää suunnattomasti. Ainiin ja olen nähnyt sellaisiakin esimerkkejä, että mikäli tietä ei anneta suosiolla, niin sitten sitä tuolia hivutetaan koko ajan eteenpäin, niin että nilkat ovat mustelmilla jälkikäteen. Anteeksi jos pahoitin jonkun mielen. Tämä vaan tuli nyt taas mieleen.

Yö aloitti tutusti Vie mut minne vaan ja Likaiset legendat 1 -kappaleilla. Tunnelma oli jo alusta lähtien kuuma ja hikinen. Eikä kyllä mistään haikeudesta ollut tietoakaan. Päinvastoin tunnelma oli melkoisen villi. Iltaa jatkettiin Niin paljon me teihin luotettiin ja Tia-Maria -kappaleilla ja asiaan kuuluvilla välispiikeillä. Näiden jälkeen nautittiin Erakosta, Tie sydämeeni ja Yhteinen sydän -kappaleista. Juki vetäisi omalla vuorollaan Deadlinen ja huutoäänestyksen jälkeen Karheaa ja kaunista. Jukin jälkeen tutusti Minne tuulet vie, Ihmisen poika ja ROLV. Encore mentiin Puolet taivaasta - Puolet helvetistä ja Kiitos ja kunnia yhdistelmällä.

Minkäänlaista keikkaväsymystä ei ollut illan aikana huomattavissa. Päinvastoin. Herrat pitivät hauskaa oikein urakalla ja oli kyllä naurussa pitelemistä, eikä se piteleminen kyllä onnistunut millään muotoa, kun vähän väliä oli suupielet korvissa ja naurunpyrskähdyksiä pääsi ilmoille, kun lavan toimintaa katseli. Rumpujen takaa löytyvä herrasmies oli kyllä vauhdissaan ja sai toiminnallaan aikaan monet naurut. Huh huh. Eikä kyllä huonommaksi jäänyt se rakas Artistikaan, kun hiukan näytti taas siltä, että oli jonkun sortin lääkitys jäänyt ottamatta. Olli oli varsin ilkikurisella päällä ja löysi eturivistä kiusattavan henkilön, jolla toivottavasti on hyvä huumorintaju. Mutta kylläpä oli äärettömän kiva katsella niin älyttömän hyvällä tuulella olevaa Ollia. Olipa herra artisti jopa niin hyvällä tuulella, että heitti keikan lopussa paidan pois. Ainoa vaan, että jäi viimeinen biisi laulamatta. Tai siis kiire sille herralle tuli noutaa takahuoneesta paita päälleen. Joku katkos siellä pääkopassa taisi käydä, kun näytti siltä että herra kiitteli jo kesästä ja oli lähdössä tosiaan lavalta pois, kunnes joku tajusi sanoa, että Kiitos ja kunnia jäi vetämättä. Hupsista keikkaa.

Kesään on mahtunut paljon naurua ja iloa ja hyvää mieltä, joita livemusiikki minulle tuo. Nyt alkaa sitten syksyn ja konserttien odottelu. Jännä nähdä mitä kaikkea kivaa meille on syksyksi keksitty. Tämä keikka menee kyllä sarjaan yksi hauskimmista ja viihdyttävimmistä keikoista ikinä. Ei tosiaan meinannut naurulle tulla loppua ja kyllä tuli kotimatkallakin hihiteltyä kerran jos toisenkin. Harmi että olin kuolla naurusta sen paitaepisodin aikana, koska Ollin ilme oli kyllä maksun arvoinen, kun hän tajusi ettei keikka loppunutkaan vielä. Iso kiitos koko bändille kesän keikoista ja samalla myös iso kiitos roudariosastolle kesästä, ilman roudareita ei olisi ääntä, valoja eikä mikään todennäköisesti toimisi. On se melkoinen poppoo. Huh.

Kuvia Urjanlinnasta löytyy täältä.

"Näistä öistä voimani mä saan."