Vuoden viimeiset Yöt

15.12.2017 Himosareena, Jämsä

Hitusen joutui Jämsään lähtöä miettimään, kun päivällä meillä tuli taivaan täydeltä lunta. Onneksi ilma selkeni illaksi. Himos Areenan keikat ovat jostain syystä sellaisia, että niillä on tullut käytyä jo aika monta vuotta. Joku siinä Himoksessa vetää puoleensa. Ei ole tainnut montaa Himos Areenan keikkaa jäädä viime vuosina väliin. Himos Areenalle olikin kokoontunut oikein reipas porukka siviiliin päässeitä varusmiehiä ja meno oli sen mukaista, ei ollut "poikien" riemulla rajaa. Ulkona tein tuttavuutta yhden edellämainitun "pojan" kanssa ja täytyy sanoa, että ei pojalta pokkaa puuttunut. No pojat ovat juhlajuomansa ansainneet ja olihan sitä menoa hauska katsella.

Himosareenan keikka eteni jotakuinkin seuraavia ratoja pitkin:

Vie mut minne vaan

Yötä vastaanottamaan

Pettävällä jäällä

Hän tanssi kanssa enkelten

Särkynyt enkeli

Laulu rakkaudelle

Niin paljon me teihin luotettiin

Tuhoutuva tarina

Joutsenlaulu

Minne tuulet vie

Tia-Maria

Ihmisen poika

Likaiset legendat 1

Kiitos ja kunnia

ROLV

Särkynyt enkeli pääsi hiukan yllättämään, koska sitä ei nyt ole taas hetkeen kuulunut. Täytyy sanoa, että aikamoisella tunteella se kyllä ladattiin Himoksella ilmoille. Tai siltä se ainakin tuntui. Joutsenlaulukin oli kiva kuulla pitkästä aikaa.

Himoksen keikat ovat aina energisiä ja hyväntuulisia. Liekö yhtenä syynä se suuri lava. Täytyy sanoa että "inttipojat" tekivät vaikutuksen myös keikan aikana. Hymy nousi huulille, kun pojat lauloivat Yötä täysillä mukana ja olihan se hienoa kuultavaa, kun lauma nuoria sällejä huusi kuorossa "Olli Olli Olli...". Hyvä pojat! Miten se menikään, normaalisti kun sitä huutavat vain vanhat ämmät. ;) Tuo artistin ketale taitaa nuo kohteliaisuudet aina niin hyvin, eikös vain? Teki mieli sanoa, kun se artisti kyseli lahjojen perään, että tuhmille ei tuoda mitään lahjoja. 

Himokselta otin kyllä niin lentävän lähdön kuin mahdollista. Joten hypätäänpä sen suuremmitta puheitta seuraavaan iltaan.

16.12.2017 Finlandia-klubi, Lahti

Syksyn viimeinen Yö. Ja minun Yön keikka nro 250. Mikäli laskutoimitukset pitävät paikkansa. Oli jotenkin aika hienoa päästä päättämään oma 10. Yö-vuosi juurikin noin hienoon pyöreään lukuun. Sibeliustalon sisätiloissa tuli hetki jos toinenkin vietettyä, mutta aika kului kuin siivillä kun oli hyvää seuraa. Joten johan se kello olikin pian jo kahdeksan ja ovet avautuivat yläkertaan. Yläkerrassakin oli vain tunnin odottelu ennen kuin Yö nousi viimeistä kertaa tänä vuonna lavalle. Keikkasetti oli kyllä mieleen, koska muutama bonusbiisi tekivät heti setistä varsin erilaisen. Taas saattaa olla, että tuosta listasta puuttuu joku kappale.

Vie mut minne vaan

Yötä vastaanottamaan

Särkyvää

Mustat päivät jäädä saa

Kuin sävel oisi hän

Jään sun viereen

Pettävällä jäällä

Tia-Maria 

Tuhoutuva tarina

Laulu rakkaudelle

Niin paljon me teihin luotettiin

Ihmisen poika

Likaiset legendat 1

Kiitos ja kunnia

ROLV

Ensinnäkin Särkyvää biisiä en edes muista koska olen sen viimeksi kuullut, joten ehdottoman hieno juuri tähän iltaan. Mustat päivät jäädä saa on hieno kipale, sitä kuuntelee aina mielellään ja sitä kuunnellessa nousee hymy huulille. Kuin sävel oisi hän on herkkä ja kaunis kappale ja harvoin sitä kuulee niin sanotuilla baarikeikoilla. Joten tiettyä yleisön lukua tarvitaan aika paljon, että sen voi ravintolassa vetää. Vähän tuntui siltä, että nyt hemmotellaan kyllä reippaasti tällaista harvinaisempia biisejä rakastavaa fania. Sitten pääsemmekin Jään sun viereen biisiin. Se on hieno kappale ja livenä sitä kuunnellessa lataus on biisissä myös yleensä kova. Nythän siitä kuultiin varsin erikoinen versio. Kaikkien muiden osalta se vielä taisikin mennä, mutta ompa yllättävää että Olli ei muistanut sanoja. Varsinkin kun siihen ei ollut valmiiksi kirjoitettujakaan sanoja. Naurusta ei meinannut tulla itselläni loppua kun seurailin lavalla olevien tyyppien kommunikointia ja ilmeitä. Mutta onhan ne vaikeat sanat muistaa, kun kaikki säkeistöt alkavat samalla tavalla. Joten eipä kyllä itsekään saanut enää mistään kohdasta kiinni. Oli melko ikimuistettava versio kyseistä biisistä. Toivottavasti tämä tulee keväällä soittoon keikoilla. Siis ihan sellainen sanoilla varustettu versio. 

Herrojen tullessa encoreen taisi lavalla olla pieni jekku tekniikan väeltä. Oli meinaan soittaja"pojat" sen verran hilpeällä tuulella, ettei naurusta meinannut tulla loppua lainkaan. Tästä voisi tyhmempi päätellä että bändissä taitaa olla aika hyvä henki, koska pienet ja hyvät jekut kuuluvat siihen hyvään henkeen. Se hyväntuulisuus kyllä näkyy ja kuuluu. Sitä naurua, iloa ja hyvää mieltä saakin käydä imemässä sieltä lavalta, jotta arki sujuu mukavammin ja oma pää pysyy kunnossa, kun saa välillä nollata päätään Yön tahdissa. 

Selailin tuossa valokuviani tämän vuoden Yön keikoilta, kun etsin sopivia kuvia seinäkalenteria varten. Summasin samalla päässäni hiukan tätä Yö-vuotta. Melko paljon on taas mahtunut tähän vuoteen. Täytyy sanoa että kun luin uudestaan vuoden ensimmäisen tekstin, on sitä kirjoittanut aika äkäinen nainen. Vuoteen on mahtunut 23 Yön keikkaa, joista yksi oli Hyvän Yön Lauluja konsertti. Vuoden ensimmäinen keikka jännitti, koska oli sitä somehöyryämistä melko paljon ja jännitti bändin ja yleisön puolesta. Hetkeäkään ei jännittänyt se, etteikö Yö kuulostaisi hyvältä, mutta aika moni muu asia jännitti. Vuoden aikana Yö on hitsautunut hyvin yhteen. Kitarasoundia on aina ihana kuulla ja parhaiten niistä raikkaista sooloista nautin kun laitan silmät kiinni ja kuuntelen. Hymy nousee huulille myös bassoa kuunnellessa. Jussi ja Timo ovat lunastaneet paikkansa Yö-remmissä äärimmäisen hyvin. Ja se meininki on vain parantunut, mitä pidemmälle vuosi on mennyt. Tunnelma keikoilla on lähes poikkeuksetta ollut vapautunut. Tänä vuonna olen nauranut Yön keikoilla todella paljon. Vuoteen on mahtunut pari vähän uudempaa yö-tuttua ja roppakaupalla niitä "vanhoja" yö-rakkaita, joita on aina poikkeuksetta ihana nähdä.

Ensi vuonna on luvassa Yön tiimoilta levyä ja konserttikiertuetta. Toivottavasti kesällä settiin palaisi Lindholmin Ollie. Vähän olen jo ehtinyt sitä biisiä syksyn aikana kaipaamaan. Nyt alkaa olemaan aika hiljentyä joulun viettoon ja valmistautua vuoden vaihtumiseen. Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan jotain jännittäviä ja mielenkiintoisia haasteita. Särkynyt enkeli kiittää ja kuittaa kuluneesta vuodesta! Teitä on aika ajoin ollut todella paljon. Nöyrä kiitos siitä. Tästäkin vähän tuli tällainen romaani, mutta kun en ole ikinä osannut sanoa asioita lyhyesti. Rauhallista joulun aikaa ja paljon kaikkea hyvää vuodelle 2018!

"Näistä öistä voimani mä saan."

Muutama kuva Lahdesta löytyy jälleen facebookin puolelta.

Joulutunnelmaa hakemassa Kymin kirkosta

13.12.2017 Suvin Joulun Henki konsertti Kymin kirkossa Kotkassa

Pienten sähläyksien jälkeen onnistui lähtö Suvin joulukonserttiin. Tästä on kyllä ollut puhetta jo pitkään tuon rakkaan kälyn ja ihanista ihanimman kummitytön kanssa ja melko hilkulle meni että päästiin ollenkaan. Kiitokset tästä niille jotka olivat avuksi. Pus.

Totta tosiaan edellisestä Suvin keikastani onkin vierähtänyt jo vähän liikaakin aikaa. En kyllä edes pysty muistamaan. Joten ehdottomasti liikaa aikaa. Kymin kirkko oli loppuunmyyty ja kyllä siellä ihmisiä olikin. Alkusoiton aikana jo pyyhin silmäkulmiani ensimmäisen kerran. Joku noissa kirkoissa on, että ne herkistävät oman mielen ihan täysin. Siihen päälle vielä joululauluja, niin tervetuloa vesiputouksen lailla valuvat silmäkulmat.

Konsertin aikana kuultiin ihana setti lauluja Suvin kahdelta joululevyltä. Sai kyllä tosiaan useamman kerran pyyhkiä silmäkulmia. Eivät mokomat meinanneet millään pysyä kuivina. Konsertti starttasi hienosti Joulun henki kappaleella. Lapsuusjoulut vei retkelle omiin muistoihin lapsuuden jouluista. Minusta lapsuuden jouluissa parasta oli kun mummolaan kokoontui isäni siskot lapsineen. Serkkujen kesken riitti touhua ja puuhaa. Mummon tekemät jouluruuat olivat tietysti myös hyviä, tosin lapsena olin hyvin rajoittunut jouluruokien suhteen ja kelpuutin laatikoista lautaselleni ainoastaan porkkanalaatikon. Nykyään maistuu jo peruna- ja lanttulaatikotkin. Mutta se jouluateria joulu- tai tapaninpäivänä oli mukava kokoontuminen. Tietysti se toi mieleen myös maailman parhaat isovanhemmat, jotka ovat olleet iso osa lapsuuttani, heitä on kova ikävä ja jouluisin se ikävä korostuu. Terveisiä sinne pilven päälle.

Taivas sylissäni on kyllä myös hyvin vaikuttava kappale Suvin laulamana. Hieno kappale se on levyltäkin kuunneltuna, mutta melko paljon tunteita välittyy livenä siitä laulusta. Ei voinut itkemättä kuunnella. Suvi ehti vaihtamaan vähän vaatettakin sillä aikaa kun ihana Miina otti hetkeksi keulapaikan ja esitti Hiljaisuus kappaleen. Pakko on muuten kehua miten hienolta bändi sekä taustalaulut kuulostivat kirkossa. Saksofonilla minut saa huokailemaan syvään ja niin kävi tälläkin kertaa. Jyri Laitila vastasi puhaltimista ja minä ainakin kuuntelin mielelläni puhaltimia, saksofoni ja poikkihuilu sieltä puhaltimista löytyi ainakin. Mainitaanpas muutkin soittajat: koskettimista ja haitarista vastasi Joonas Karjalainen, kitarasta Vesa Karhula, Aleksi Itkonen perkussioista ja taustalaulussa tosiaan loisti Miina Mikkonen. Suvin ja Miinan äänet soivat kyllä niin kauniisti yhteen, että ei voi ihalematta kuunnella. 

Suvin joululevyissä on muuten se hyvä puoli, että sinne mahtuu joukkoon muitakin kun niitä perinteisiä joululauluja, jotka on levytetty sataan kertaan. Nytkin Kymin kirkossa hymy nousi huulille, kun kirkossa kajahti Pikkuveljen joulupuuro. Hei mummo kappaleesta Suvi on onnistunut tekemään jo melkein perinteisen joululaulun, joka toi sekin kirkossa kyyneleet silmiin. Ehkä paras hetki kuitenkin oli viimeisenä tullut oma lempijoululauluni, Tulkoon joulu (tästäkin on levytetty aika monta versiota ja oma suosikkini on kyllä ehdottomasti tuo Suvin versio). Kappaleen alkaessa kummitypy vieressäni kuiskasi jotakuinkin näin: "Tätä ollaan treenattu koulussa. Mie pelkäsin ettei se tuu ollenkaan.". Päälle vielä leveä hymy ja mukana piti laulaa tietysti. Mahtava pikkutypykkä, kaikista rakkain pikkutypykkä. Typy tietysti tykkäsi myös, kun pitkästä aikaa näki Suvin ja Miinan. Vieläkin hymyilyttää, kun typy oli Sibeliustalolla 3-vuotiaana laulamassa Yön konsertissa Pettävällä jäällä kappaletta Miinan pidellessä mikrofonia. Huikea pikkumimmi.

Joulutunnelmasta pääsi hiipimään hiukan ihon alle ja kutkuttelee siellä. Loput osaset tunnelmasta löytyvät todennäköisesti viimeistään jouluaattona vanhempieni luona saunoessa ja syödessä sekä isovanhempien haudalla käydessä. Ihan vielä en toivota hyvää joulua, koska viikonloppuna on vielä viimeiset musiikilliset elämykset ennen joulua. Suuri kiitos Suville äärettömän kauniista ja tunnelmallisesta joulukonsertista. On se vaan aivan jäätävän taitava ja lahjakas mimmi. Pus.

Jyväskylän Yössä

8.12.2017 Nightclub Tähti, Jyväskylä

Tänä vuonna on tullut käytyä melko vähän keikoilla. Varsinkin jos vertaa joihinkin aiempiin vuosiin. Joten nyt kun oli tilaisuus lähteä käymään Jyväskylässä, niin lähdettävähän se oli, vaikka matkaa kertyikin taas hiukkasen. Tänä syksynä olen taas pohtinut enemmän sitä, että mitähän sitä tässä elämässä oikein tekisi. Työkuviot ovat olleet tänä vuonna enemmän kuin haastavia ja muuttuneet jo pariin otteeseen. Nyt loppuvuodesta on ollut aikaa pohdiskella mitä haluaisi tehdä isona. Erilaisia ajatuksia tuolla päässä pyörii ja erilaisia vaihtoehtoja. Liekö tämä jotain ikäkriisiä tai jotain. Kovasti tekisi mieli vaihtaa alaa ja opiskella joku uusi ammatti itselleen. Kun vaan tietäisi mitä lähtisi opiskelemaan. Mutta mennäänpä asiaan.

Nightclub Tähti konsepti on nyt jo tuttu, kun pariin kertaan on käynyt Tampereella ja samankaltainen se taitaa olla lähes jokaisessa saman konseptin ravintolassa. Löytyy tanssiravintola ja karaoke. Joku voisi perustaa Kouvolaan myös vastaavanlaisen ravintolan. Se on oikeastaan ainoa asia jota Kouvolaan tällä hetkellä kaipaan. Siis että voisi käydä omassa kotikaupungissakin joskus katsomassa ja kuuntelemassa ravintolassa Suomen eturivin artisteja. Toki meillä on rock-genre hyvin edustettuna ja ehkä myös jonkin verran tarjontaa rap-genren puolelta, mutta niin sanotusti isommat iskelmän ja suomipopin edustajat kiertävät kotikaupunkini kaukaa. Joten laitetaan tilaukseen yksi tanssiravintola Kouvolaan, kiitos. Nightclub Tähteen monet ihmiset tulevat tanssimaan ja musiikki on myös sen mukaista ja pääosin suomalaista musiikkia siellä kuullaan dj:n toimesta.

Ennen keikkaa oli ihana nähdä ystäviä ja vaihtaa heidän kanssaan kuulumisia. Se on ehkä yksi parhaista asioista, joita Yö on elämääni tuonut. Olen aiemminkin sen sanonut, mutta sanon sen taas. Yö-ihmiset ovat ihan parasta tai parhautta. Hyvin kiitollinen olen noista ihmisistä, joita Yö on matkalleni tuonut. Ilman heitä en olisi se, joka olen nyt. Asiaan. Jyväskylässä setti eteni jotakuinkin näin:

Vie mut minne vaan
Yötä vastaanottamaan
Pettävällä jäällä
Laulu rakkaudelle
Se kerran kirpaisee
Tuhoutuva tarina
Vain yksi sydän särjettäväksi
Kauneinta päällä maan
Minne tuulet vie
Tia-Maria
Niin paljon me teihin luotettiin
Ihmisen poika
Likaiset legendat 1
Kiitos ja kunnia
ROLV


Hitusen taas nauru kupli siinä keikan aikana. Oli taas kaikenlaista vekkulia meininkiä. "Voisko bändi soittaa tota sooloa vähän aikaa, mun on nyt ihan pakko mennä pissalle." Selvähän se. Ei tule vanhuus yksin, kun eturauhanen alkaa vaivaamaan. Vitsivitsi.  Hassuja setiä oli muutenkin lavalla. Ihan tosiaan vähän tuli taas naurettua. Saahan lavalla oleville tyypeille irvistellä, saahan? Jos ne irvistelevät takaisin? Valtavan hyväntuulinen keikka. Hyväntuulisia soittajia katselee ja kuuntelee enemmän kuin mielellään. Hyväntuulista artistia katselee ja kuuntelee myös enemmän kuin mielellään. Oli mukava kuulla pitkästä aikaa Se kerran kirpaisee biisi. Samoin kuin Kauneinta päällä maan sopii kyllä hyvin Ollin laulettavaksi. Monta kertaa keikan aikana tuli taas laitettua silmät kiinni ja keskityttyä kuuntelemaan soittimia. Samalla voi vetäistä muutaman kerran oikein kunnolla henkeä ja saa kummasti kerättyä voimaa itseensä. Taas jälleen kerran siinä vaiheessa kun Ihmisen poika alkaa soimaan, käy mielessä ajatus "Ei vielä. Vetäkää nyt vielä muutama biisi.". Aina ne keikat loppuvat liian aikaisin. Lindholmin Ollie kappaletta on ikävä. Tuli tuossa muuten päivänä eräänä laskettua monellako Yön keikalla olen käynyt ja 250 keikan rajapyykki lähestyy uhkaavasti. Hupsista.

Sain jokunen hetki sitten terveiset Kuhmo-talolta rakkaalta ystävältäni ja karkasi vallan tippa silmäkulmasta, kun videolla kuului Minun jouluni kappale. Se on niin kaunis ja ihana joululaulu. Ensi viikonloppuna onkin sitten syksyn viimeiset keikat. Sitten koittaa taas pieni Yötauko.

Muutama kuva taas facebookissa.

"Näistä öistä voimani mä saan."

Kaakon kuuluisimmat pikkujoulut

1.12.2017 Kaakon kuuluisimmat pikkujoulut, Kotka

Se on kuulkaas joulukuu. Joululaulut, joulutortut (kirsikka-puolukkamarmeladilla), joulusuklaat, lumi (joka sulaa vähän väliä pois), joulukorttien tekoa, joululahjojen mietintää, aika mukava kuukausi. Jouluun kuuluu olennaisesti myös pikkujoulut. Ensimmäistä kertaa tuli lähdettyä näille kekkereille mukaan. Joku vuosi takaperin iski joku niskajumi, enkä sen vuoksi päässyt lähtemään, mutta nyt. Viides kerta kun nämä kekkerit järjestettiin. Ruonalan halli oli muokattu hienosti musiikkiareenaksi. Kyseisessä hallissa tulee kyllä vierailtua pari kertaa vuodessa, silloin lähinnä markkinoiden vuoksi, joten nythän se näytti hitusen erilaiselta. Jonkin verran oli tuttujakin paikalla viettämässä pikkujouluja, minä olin ihan vain tylsästi musiikkia kuuntelemassa ja siitä nauttimassa, sekä sain nauttia ihanaisen kälyni seurasta koko illan. Pus.

Illan starttasi tuo rakas Yö. Keikkaan mahtui taas hitsin paljon naurua. Kaiken maailman kummallisille jutuille tuli taas hihiteltyä. Biisit olivat melkolailla samoja, joita on muutenkin tässä syksyllä kuultu eli:
Vie mut minne vaan
Yötä vastaanottamaan
Tie sydämeeni
Laulu rakkaudelle
Tia-Maria
Tuhoutuva tarina
Pettävällä jäällä
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Niin paljon me teihin luotettiin
Minne tuulet vie
Ihmisen poika
Likaiset legendat
Kiitos ja kunnia
ROLV

Enkeleistä on aina kiva kuulla. Eikä enkeleiden kanssa ole hetkeen tanssittu, joten ehdoton plussa siitä biisistä. Biisit tulivat muutenkin melkoisella latauksella taas koko illan. Bändi antoi itsestään jälleen 110% lavalla, joten eihän siitä voi muuta kuin nauttia ja imeä itseensä sitä energiaa sieltä lavalta. Hymyt välkkyivät vähän väliä soittajien huulilla ja se rakas artisti taas pöllöili parhaansa mukaan, eikä sitä voi katsoa nauramatta. Ehdottoman hyvä fiilis taas jälleen kerran Yön jälkeen. Ei ole kertaakaan tarvinut pettyä, tai lähteä kesken pois. Aina se vaan toimii yhtä hyvin pään nollaamiseen. Parasta siinä on ne tyypit. Ne lavalla palloilevat huippuihanat herrat. Niiden katselemisesta ja kuuntelemisesta tulee hyvälle tuulelle. Pus tyypit.

Toisena lavalla nähtiin Vesala. Kyseinen artisti ei varsinaisesti kuulu sinne omiin suosikkeihini. Vesala on siitä loistava, että hän on niin monipuolinen ja äärettömän lahjakas ja musikaalinen. Vain elämää kaudella, jossa hän oli mukana oli hän yksi suosikeistani, juuri sen musikaalisuuden ja monipuolisuuden vuoksi. Pitkä on ollut Vesalan matka Pop stars ohjelmasta nyt sooloartistiksi. Vesalasta ei ehkä voi puhua mainitsematta PMMP:tä. Huikea mimmikaksikko, josta molemmat tekevät nykyään soolojuttuja. Aika aikansa kutakin. Vesalaa ei juurikaan tule kuunneltua, paitsi niitä biisejä, jotka radiossa soivat. Eli ne myös tunnisti keikalla: Tytöt ei soita kitaraa, Tequila, Muitaki ihmisii ja Älä tuu droppaa mun tunnelmaa. Vesalan keikalla pidin kovasti myös hienoista valoista, jotka loivat hienon tunnelman. Mukavainen keikka Vesalalta.

Pienemmällä lavalla tunnelmaa piti yllä Ihmeneloset, joka soitti mukavaa bilemusiikkia sillä aikaa kun isommalla lavalla roudattiin tavaroita. Illan viimeisenä lavan ja yleisön otti haltuun Antti Tuisku. Minä kun lähinnä kuuntelen musiikkini autossa, niin onhan tuota tullut kuunneltua myös Antin uusinta levyä ja sieltä löytyy muutama mukavainen kipale. Livenä ne tietystikin kuulostavat vielä paremmalta kuin levyllä. Pientä kiirettä piti herralla, kun Idolsin finaalista kiiruhti Kotkaan vielä esiintymään. Ihan ajallaan keikka kuitenkin pääsi alkamaan. En edes tiedä miten Antin keikkaa taas kuvailisi. Huikea jäbä. Mieletön energia. Enkä pysty käsittämään miten pystyy laulamaan ja tanssimaan hengästymättä. Suomen paras poppari titteli kuuluu kyllä juuri tälle hepulle. Positiivista energiaa saa imeä keikan aikana runsain mitoin lavalta itseensä. Saa laulaa, tanssia ja ihan jopa hyppiäkin. Keikalla kuultiin jotakuinkin näitä kappaleita: Rahan takii 
Party (papiidipaadi)
Blaablaa (En kuule sanaakaan),
Aamukuuteen,
Tragedia
Swäg,
Pyydä multa anteeks kunnolla
Sata salamaa
Itteni kaa kahdestaan
Hyökyaalto
Mä hiihdän
Hanuri
Keinutaan
En kommentoi
Peto on irti

Biisien järjestyksestä en nyt ole ihan varma, enkä siitäkään että puuttuuko sieltä vielä joku biisi. Huikean hyvän keikan Anatude kuitenkin veti. Huh huh.

Kuvia voi käydä vilkuilemassa facebuukista taas.

"Näistä öistä voimani mä saan."

Virgo 20v. kekkerit Tampereella

19.11.2017 Virgo musikaali 20v. juhlat Tampere-talolla

Tampereella oli viikko sitten mahtavat kekkerit. 20 vuotta sitten on ollut Virgo musikaalin ensi-ilta ja sen kunniaksi oli järjestetty Tampereelle hieno juhlatilaisuus. Itse olen tutustunut kyseiseen musikaaliin teininä televisiossa esitetyn version myötä. Silloin ei ollut tallentavia digiboxeja vaan siihen aikaan jos televisiosta halusi jotain tallentaa, piti se nauhoittaa vhs-kasetille. Olen aiemminkin kirjoitellut jotakin Virgo-musikaalista ja siitä että siitä lähtien olen pitänyt kovasti Sami Hintsasesta. Samihan esitti Virgossa Paulia, joka kuuluu Rullareihin, vastanäyttelijänä hänellä on Heidi Fast eli Maria, joka taas johtaa joukkojaan Larppaajia. Kaksi nuorisojengiä, jotka taistelevat parhaasta paikasta ja siinä sivussa vähän ihastuvat ja rakastuvat. Virgossa päähenkilöitä on useita. Yksi oma suosikkini on myös Jani Koskisen esittämä Ville, joka on ehkä hiukan yksinkertainen ja juuri siksi aivan ihana hahmo. Nuorten tyyppien lisäksi mukana oli muutama konkari ja Virgosta olen todennäköisesti saanut ensikosketuksen Pauli Hanhiniemeen. Esityksissä Diilerin roolissa vaihtelivat Paulit Hanhiniemi ja Mustajärvi. 

Käsikirjoituksen Virgoon on tehnyt Heikki Salo, ohjaajana on toiminut Heikki Paavilainen ja sävellyksistä on vastannut Costello Hautamäki. Eli mikäli olen ollut 13, kun olen nähnyt Virgon ensimmäistä kertaa ja ihastunut siihen täysin, niin jännä miten tänä päivänä pidän Popedasta, ja Yöstä. Virgon bändissä on muuten soittanut Costello, Mikko Kangasjärvi, Ari Toikka, Jari Latomaa sekä Jyrki Melartin. Hassu sattuma.

Virgossa ehkä parasta ovat vahvat laulut, sekä hauskat ja nokkelat repliikit sekä tietysti rakkaus siellä kaiken keskellä. Ehkä Virgossa vetosi ja vetoaa edelleen se mieletön yhteishenki, joka sieltä välittyy hienosti. Olin kyllä noissa 20-vuotis kekkereissä hyvin innoissani ja hymy huulilla lähes koko illan. Oli hienoa päästä kokemaan livenä Virgo-tunnelmaa. Edelleenkin se yhteishenki oli ihanasti aistittavissa. Virgo on alunperin ollut yhteistyöprojekti, jossa on ollut mukana Tampereen teatteri, Tampereen kaupunki, Pirkanmaan Oppisopimustoimisto ja Hämeen työvoimapiiri. Sen tarkoituksena on ollut työllistää 120 nuorta ja houkutella myös nuoria teatteriin katsojiksi. Huikean hieno idea ja tärkeä projekti nuorten kannalta. Nuorille annettiin jotain järkevää tekemistä työttömyyden sijaan.

Virgon 20v. juhlat Tampere-talolla oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja hieno ilta. On vaikea kuvailla sanoin miten hieno ilta itselleen oli. Sain suostuteltua mukaani myös tuon rakkaan aviomieheni, joka näytti myös nauttivan illasta. Suuri kiitos Virgo-porukalle illasta (jos tämä sattuisi jonkun Virgolaisen silmiin osumaan). Suuri kiitos myös Virgolle ylipäätään musikaalista, luulen että se on vaikuttanut paljon siihen miten tärkeää musiikki elämässäni on. Vaikka en itse soita mitään, on musiikki silti kaikista paras rentoutumiskeino minulle. Livemusiikki on äärettömän tärkeä osa elämääni ja se on tuonut elämääni hienoja tyyppejä, iloa, tunteita, naurua, paljon naurua ja musiikki on ylipäätään näytellyt aina tärkeää osaa elämässäni. Tässä kirjoitellessani olen samalla kuunnellut ja välillä vähän katsellutkin juutuupista Virgoa, joku on ystävällisesti lisännyt sinne Virgon 20-vuotisjuhlien kunniaksi koko musikaalin. Musiikki kuljettaa vuosien taakse. Tarina tosin voisi ihan yhtä hyvin sopia myös tähän päivään, tosin jengejä voisi ehkä hiukan muokata paremmin tähän päivään sopiviksi. Rullarit vaihtuisi ihan selkeästi esimerkiksi tasapainolautailijoihin ja toisesta porukasta voisi tehdä vaikka somettajia, tai jotain vastaavaa. Enpäs muuten yhtään muistanut miten tuo tarina päättyi, joten olihan se katsottava loppuun asti. Virgon kautta ihana paluu omaan nuoruuteen. Kiitos!

MUNAVAAHTOO! ;)

Hyvän Yön lauluja Varkaudessa

12.11.2017 Warkaus-Sali, Varkaus

Hyvän Yön laulut ovat tänä syksynä seilanneet kyllä tehokkaasti meikäläisen ohi, konsertteja siis tarkoitan. Samainen levy on soinut nyt hetken aikaa autossa ja täytyy sanoa, että pidän kovasti kyseisestä levystä.  Olen pitänyt myös trio-keikoista, joten nyt on mukava kuunnella noita versioita myös levyversioina. Melko mukavia muutoksia biisit ovat kokeneet. 

Omiksi suosikeikseni ovat nousseet Enkelille, josta on nyt vihdoin myös Yöltä sellainen levyversio, jota kuuntelee mielellään. Myös Suvin versio kyseisestä kappaleesta on miellyttävää kuunneltavaa, mutta kyllä Yön versio on silti se paras. Likaiset legendat biisistä on tullut levyllä paljon synkempi. Minut se jotenkin ensimmäistä kertaa kuunnellessa pysäytti siihen miten synkkä kappale sekin on. Toisaalta moniko Yön kappale ei ole synkkä? Ei niitä montaa taida olla. No sellainen positiivisempi kappale löytyy onneksi myös Hyvän Yön lauluja levyltä. Mustat päivät jäädä saa kappale on saanut aivan ihanan irkkutwistin, jota kuunnellessa voi sukeltaa vaikka minkälaisiin sielun maisemiin. Se kappale saa myös hymyn huulille. Samoin kuin Vie mut minne vaan, josta on levylle tehty raikas trio-keikoilta tuttu versio. Pakko on nostaa levyltä vielä yksi suosikki kappale, Vieraskirja, josta on viime vuosina muodostunut jostain syystä itselleni kovin rakas ja tärkeä kappale.

Oikeastaan koko levyllä päällimmäisenä mielessä on kuunnellessa se, miten hyvältä se kuulostaa ja miten hienosti soittimilla voi kuljettaa tällaista tavan kuuntelijaa mielikuvasta toiseen. Pidän levyssä kovasti myös siitä, että siinä lauluja laulaa aikuinen Olli, jonka ääni on varsin miellyttävää kuunneltavaa. Kaikista 80- tai 90-luvun levyistä ei edes tunnista tuota tämän päivän Ollia äänestä. Minä pidän kovasti levystä, toivottavasti muutkin siitä pitävät.

Pureudutaanpa vähän myös konserttiin. Tutut ja turvalliset kuviot ovat ihmiselle hyvin tärkeitä. Ja nyt itse ainakin olin hiukan oman mukavuusalueen ulkopuolella, kun istumapaikat olivat jossain muualla kuin edessä. Jos on käynyt katsomassa yli 200 keikkaa ja niistä keikoista on yhden käden sormilla laskettavissa ne, joissa ei ole ollut edessä, voi tehdä hiukan tiukkaa välillä asettua jonnekin muualle. Toisaalta nyt kun istuskeli miksauspöydän edessä, eli Warkaus-Salin permannon toiseksi ylimmällä rivillä, oli kyllä niin hienoa kuulla soittimet, laulu ja taustalaulut kunnolla. Sitä paitsi siellä ylhällä istuessa sai ihan rauhassa keskittyä kuuntelemaan musiikkia. Tosin huomasin taas miten paljon minulle Yössä merkitsee myös se pienen pieni vuorovaikutus niiden lavalla olevien tyyppien kanssa. 

Ensimmäisellä puolikkaalla kuultiin siis akustisempaa Yötä ja aika moni kappale Hyvän Yön lauluja levyltä oli ensimmäisen puolikkaan ohjelmistossa. Väliajan jälkeen jatkettiin sitten menevämmällä setillä ja biisisetti oli melkolailla sama, kuin tänä syksynä on noilla parilla baarikeikallakin ollut, jotka soivat kyllä hienosti konserttisalissa. Biisisettiä en sen tarkemmin käy läpi, koska mikäli ei ole konsertissa vielä käynyt ja aikoo mennä, niin kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen. Ensimmäisellä puolikkaalla meinasi muutama biisi tehdä hieman tiukkaa kuunnellessa. Joku jännä juttu noissa konserttisaleissa on, silloin antaa helpommin itselleen luvan mennä syvemmälle biisiin ja sen herättämiin ajatuksiin ja helpommin joutuu nieleskelemään ne kyyneleet pois. Tosin aina ei niiltä pysty välttymään.

Keikan jälkeen piti tietystikin vielä käydä heipattamassa paitamyynnin Satu, mukana ollut äityliini osti itselleen Yö-sateenvarjon, pitäähän sitä fanituotemyyntiä kannattaa. Minä selvisin tällä kertaa tyhjin käsin paitamyynnistä kotiin. Maailman parasta Jaskaa pääsi myös kiittämään konsertista, kun jostain se siihen tulla tupsahti. Maailman paras Yö. <3

"Näistä öistä voimani mä saan."

Valokuvia on tällä kertaa niin vähän, että facebookista niitä on tällä kertaa turha etsiä. Laitan ne kaikki suoraan tähän blogiin nähtäville.

Tulisuudelman Yössä

13.10.2017 Tulisuudelma, Vantaa

Tervetuloa taas paikallaan pysyttelevälle laivalle. Se mitä tapahtuu Vantaan hotellissa, jää sinne. Tällä kertaa meno ei kyllä ollut aivan niin villiä, kuin mitä se on joskus ollut. Paitsi ehkä lavalta käsin. Oli meinaan hitusen vallattomalla tuulella se rakas Artisti. Eräs Yötuttu hehkutti ennen Vantaata että hänellä on 100. Yön keikka Vantaalla. Tuli itselleen mieleen että enpä ole toviin laskenut omien keikkojeni määrää. Tahtooko joku arvata? Kyseinen tuttu ja hänen juhlakeikkansa huomioitiin kyllä hienosti lavalta käsin. Terkut Hämeenlinnaan. (Edit 16.10.2017 klo 18:52 Hämeenlinna on siis vaihtunut Espooseen, eli Espooseen ne terkut oli tarkoitus mennä.)

Ennen keikkaa meinasi tulla pissat housuun, kun minut onnistuttiin säikäyttämään omista ajatuksistani niin hyvin. Pentele. Aina pitäisi olla valppaana. Vaan riittihän siitäkin tapauksesta iloa ja naurua toviksi. Kiitokset säikyttelystä menee ihan kokonaan sinne rumpujen taakse. Vekkuli setä sekin.

Tampereella ihmettelin kovasti kun Yön roudariosastosta puuttui yksi hyvin olennainen osa. Joku uusi heppukin oli ilmestynyt mukaan. Nyt Vantaalla kuitenkin sai huokaista helpotuksesta, kun se puuttuva palanen hippaloi lavan takana kainalosauvan kera. Paranemista sinne.

Yön astellessa lavalle sai huomata ettei herra yrmyjen kuningas ollut ainoa raajarikko, kun lavan keskelle asteli herra, käsi tiukasti tuettuna vartaloon. Paranemista sinnekin. Menoahan se kantosidetukisysteemi ei haitannut. Hyvä, leppoisa ja hauska tunnelma valtasi juhlakansan tai ainakin minut, ehkä jonkun muunkin.

Biiseinä Vantaallaa kuultiin:

Vie mut minne vaan

Yötä vastaanottamaan

Pieni ihminen suuressa maailmassa

Minne tuulet vie

Pettävällä jäällä

Onnen hohteessa

Vain yksi sydän särjettäväksi

Tuhoutuva tarina

Kuorotyttö

Tia-Maria

Ihmisen poika

Likaiset legendat

Kiitos ja kunnia

ROLV

Tosiaan keikalla oli vallan lystikästä menoa. Kaikenmaailman juttuja taas sieltä lavalta kuultiin. "Voitko niistää mun nenän."

"Voitko pyyhkiä mun...."

Öh. Joo. Saihan taas nauraa. Vieläkin hymyilyttää kun tuota Vantaan keikkaa miettii. Ja mikä parasta, sain nauttia keikasta r a k k a a n ystäväni kanssa. Hänen kanssaan keikat ovat aina tuplasti lystikkäämpiä, kun toista ymmärtää puolesta sanasta tai ilmeestä ja repeää nauramaan yhtä aikaa. Ihan parasta. Yöllä kotiin ajellessa pohdittiin mikä siinä Ollin kädessä mahtaa olla ja vastaus siihen tulikin Arto Nybergin ohjelmassa. Saattaa olla melko pitkä toipumisaika herran kädellä. Kunhan se nyt vaan malttaisi sen käden kanssa...

Nyt minä lähden tutustumaan tuohon uutukaiseen kirjaan "Yhden miehen varietee", jonka postipoika jo tänään tuonne lähellä olevaan SmartPostiin oli polkenut. Palataan astialle! Pus!

"Näistä öistä voimani mä saan"

 Kuvia voi käydä kurkkimassa taas facen puolelta enemmän.

Syksy on tullut ja keikat alkaa taas...

30.9.2017 Nightclub Tähti, Tampere

Sinne meni taas kesä ja tervetuloa syksy. Tässähän ei ole juurikaan mitään ehtinyt tekemään Yön "keikkatauon" aikana. Paitsi töissä olen ehtinyt olemaan. Lisäksi tuo toinen rakas harrastus koripallon fanitus on nostanut taas päätään, koska myös koriskausi on alkanut ja sen myötä fanitoiminnan kehittämistä tuon oman joukkueen ympärille muiden fanien kanssa.

Yön syksy starttasi perjantaina Savonlinnasta, jossa oli tarjolla syksyn ensimmäinen Hyvän yön lauluja -konsertti. Parista suusta olen jo ehtinyt kuulemaan kehuja tästä. Todella outoa, kun itsellä ei edelleenkään ole ensimmäiseenkään konserttiin vielä lippuja. Tämän hetkinen työtilanne haittaa harrastustoimintaa ja täytyy sitten tyytyä siihen mitä jää vapaapäivien osalta, joka myös tarkoittaa sitä että täytyy tyytyä myös paikkojen osalta siihen mitä jää jäljelle. Tämä on hyvin kummallinen tilanne minulle, koska yleensä liput on hankittu samantien kun ne ovat tulleet myyntiin ja paikat ovat tietystikin olleet aina edestä. Savonlinnaan en siis päässyt paikalle, mutta pääsinpä kuitenkin aloittamaan syksyn keikat samana viikonloppuna.

Tampere. Ehkä Kouvolan ohella lempikaupunkini Suomessa. Olen monesti sanonutkin, että mikäli juureni eivät olisi niin vahvasti täällä Kouvolassa kiinni, muuttaisin Tampereelle. Nytkin tosin ihan vain pikainen visiitti Tampereelle, koska muuhun ei ollut aikaa. Eli ainoastaan katsomaan keikka ja takaisin kotiin. Muutaman pienen ärräpään meinasi aiheuttaa Tampereen tietyöt. En ilmeisesti lue tai muuten seuraa uutisia, mutta koko Tampereen keskustahan on remontissa. Parkkipaikan löytäminen tietöiden keskeltä ei ollutkaan helppo homma, tai siis olisihan se ollut jos olisin ensimmäisenä suunnannut sinne tuttuun ja turvalliseen Keskustorin parkkiin. Vaan minäpä reippaana tyttönä ajelin puolisen tuntia ympäri Tampereen keskustaa. Tai jos vaikka ensi kerralla laittaisi sen auton ihan vain parkkihalliin. Tyhmä minä.

Nightclub Tähden tunnelmasta tulee vahvasti mieleen Tallinnan Helsinki baari. Melkoisen tukevassa humalatilassa olevia juhlijoita ja keski-ikä on suhteellisen korkealla. Tähän kruunuksi päälle ihmiset humppaamassa ennen keikkaa tanssilattialla. Toiset hyvinkin taitavasti parinsa kanssa pyörähtelemässä, jota kyllä mielellään katselee ja ihastelee, itse kun on syntynyt kahden vasemman jalan kanssa, eikä osaa yhtään mitään. Ehkä se suomalainen iskelmä on sitten tätä. Tosin dj:n musiikkivalikoima onneksi laajentui hiukan humppaa laajemmalle keikan lähestyessä. Viimeksi samaisessa paikassa ollessaan jännitin bändin puolesta ihan vietävän paljon, jännitin yleisön vastaanottoa ja jännitin muutenkin aika hitsin paljon. Nyt keikan alkaessa oli helppo hymyillä tutuille herroille lavalla ja keskittyä ihan vain nauttimaan.

Biisisetti saattaisi mennä jotakuinkin näin:

Vie mut minne vaan
Yötä vastaanottamaan
Minne tuulet vie
Kuorotyttö
Vain yksi sydän särjettäväksi
Tia-Maria
Onnen hohteessa
Kauneinta päällä maan
Tuhoutuva tarina
Tie sydämeeni
Pettävällä jäällä
Ihmisen poika
Likaiset legendat 1

Haaksirikko
Kiitos ja kunnia
Rakkaus on lumivalkoinen

Legendat meinasi unohtua koko setistä, kun Olli spiikkasi viimeiseksi biisiksi Ihmisen poikaa ja Jaska ystävällisesti kävi muistuttamassa arvon herra artistia että Legendat puuttuu. Kauneinta päällä maan biisi oli pienoinen yllätys ja piti oikein kuunnella että mikähän biisi sieltä onkaan alkamassa. Hienosti se biisi kyllä soi Ollinkin laulamana. Olisin kyllä kovasti toivonut että myös Lindholmin Ollie olisi jäänyt settiin. Se on niin hyväntuulinen laulu. Mutta hyvä se on näinkin. ;) 

Todella hyväntuulinen bändi oli Tampereella lavalla esiintymässä. On jotenkin äärettömän mukavaa katsella hymyssä suin, kun bändin jäsenillä on keskenään hauskaa. Hymy oli herkässä ihan kaikilla herroilla. Tampereen keikka tarjoili itselleni kaivattua mielenrauhaa ja aivojen nollaamista. Tähdestä poistuessa niillä loistavilla hisseillä, on jonkun siellä hississä aina pakko ottaa puheeksi hissin jumittuminen. Hissin ollessa täynnä se ei ole erityisen miellyttävä keskustelu, mutta tämä ilmeisesti kuuluu pelin henkeen. Vähän sama kuin tupakkakopissa jonkun on aina pakko sanoa että "Eihän täällä tarvitse itse polttaa ollenkaan.". Näillä mennään. Pidetään traditioista kiinni. Eli kun olet poistumassa Tähdestä, jos kukaan muu ei sitä sano niin muista itse tokaista siellä jotain siitä että ne hissit jumittuvat aika useasti. ;)



Tästä on hyvä lähteä. Menkäähän keikoille! Pus!
Muutama kuva löytyy taas facesta.

"Näistä öistä voimani mä saan"

Kesän viimeiset Yöjuoksentelut Jyväskylässä

26.8.2017 KeMut, Jyväskylä

Niin se nyt vaan on, kesä loppuu ja syksy ja pimeys ja kylmyys tulevat. Tosin järin suurta poikkeusta se ei tuo menneeseen kesään, paitsi ehkä valon osalta. Kesän viimeisistä musiikillisista elämyksistä päätin lähteä nauttimaan Jyväskylään. Opiskeluaikana tuo kaupunki on tullut hiukan tutuksi, kun siellä palloiltiin aika ajoin silloin kun olin opiskelemassa Pieksämäellä. Ja vieläkin tulee lähdettyä mieluusti Jyväskylään jos siellä on joku keikka, jolle pääsee. Nyt siis kesän lopettajaisia vietettiin KeMut tapahtuman merkeissä. KeMut eli Keskimaan Musiikkijuhlat tarjosi kyllä parastaan lauantai-iltana. Plussaa ehdottomasti ainakin siitä, että S-kortilla sai tuntuvan alennuksen lipun hintaan. Toki artistikattaus oli myös hintaan nähden todella kova. Lisäksi silmään pisti S-ryhmän näkyminen festivaalialueella positiivisessa mielessä. Vähän perinteistä poikkeavia pisteitä ehdin bongaamaan parikin kappaletta. Plussat järjestelyistä siis ehdottomasti. Turvajärsjestelyt ovat tiukentuneet massatapahtumien suhteen nyt loppukesästä, joka on ihan ymmärrettävää kun ottaa huomioon viimeaikaiset tapahtumat Suomessa.

Illan aloitti vauhdikkaasti Irina. Positiivista ja hyvää energiaa säteilee tästä naisesta roppakaupalla. Ilo oli kyllä pitkästä aikaa päästä katselemaan ja kuuntelemaan livenä tätä energistä naista. Irinallakin oli käsissä kesän viimeinen keikka. Tunnin aikana kuultiin Irinan hittejä vuosien varrelta mm.: Kuurupiiloa, Vahva, Kymmenen kirosanaa, Pokka ja Hiljaisuus. Settiin mahtui myös pari Vain elämää biisiä: Sua varten ja Bang bang. Irina tykitteli tunnin verran Jyväskylän alkuillassa ja hyvin tykittelikin. Oma lempparini oli ehkäpä Bang bang, sen tahdissa oli kiva jammailla ja siinä on melko paljon poweria. Tykkäsin ja tykkäsin siitä myös Vain elämää ohjelmassa.

Toisena artistina lauteilla nähtiin aina niin ihana Juha Tapio. Tämä mies on sellainen tyyppi, jolla on mahtava taito tehdä biisejä, ottaa yleisö ja antaa kaikkensa. Sen verran tuon herran biisit soivat radiossa, että niiden mukana on helppo laulaa ja jammailla. Täytyy sanoa, että herra on myös melkoisen kovassa kunnossa, kun hyppii ja pomppii lavalla ja välillä käy tervehtimässä yleisöä ja seisomassa aidan päällä ja mitä kaikkea pientä liikettä keikkaan mahtuukaan. Juhiksellakin oli kesän viimeiset keikat menossa, tosin Juha jatkoi Jyväskylästä matkaa vielä Syvikselle. Jyväskylän illassa raikuivat yhteislaulut Juhan tahdissa, kun tunnin aikana kuultiin ainakin Kaksi puuta, Mitä silmät ei nää, Ohikiitävää, Sitkeä sydän, Aito rakkaus, Tykkään susta niin että halkeen ja Sinun vuorosi loistaa. Huikea heppu, Juhan sanathan on tatuoituna tuohon vasemman solisluuni alapuolelle: "Matkallaan he suojan saa", se muistuttaa minua aina helteisestä heinäkuun lauantaista, kun sanoimme mieheni kanssa tahdon ja suojelee minua minun reissuillani. Juhan keikasta jäi jotenkin todella levollinen olo.

Seuraavana vuorossa oli Neljä Ruusua. Tähän mennessä en ole nähnyt Neljän ruusun keikkaa, johon olisi tarvinnut pettyä. Ilkka Alanko vetää hurjalla draivilla keikan. Biisit ovat tuttuja, kun niitä on tullut kuunneltua joskus teininä enemmänkin, silloin kun minäkin vielä kuuntelin cd-levyjä. Nelikko on viihtynyt samalla kokoonpanolla koko bändin uran ajan, eikä vauhti näytä hyytyvän. Hyvällä sykkeellä Ruusut vetivät hittejä vuosien varrelta. Setissä kuultiin ainakin Juppihippipunkkari, Sun täytyy mennä, Missä vaan, Poplaulajan vapaapäivä ja Hunningolla. Uudemmasta tuotannosta mukana oli mm. Esirippu, Sininen sunnuntai ja Ajelen, sekä tuorein sinkku Sähkökitara. Ei voi kuin hymy huulilla laulaa mukana ja kuunnella hyvätuulista suomirockia puhtaimmillaan.

Illan toiseksi viimeinen esiintyjä olikin sellainen, jota odotin hyvin suurella mielenkiinnolla. Poets of the Fall valtasi lavan huikealla energialla ja mieskomeudella, unohtamatta kuitenkaan mahtavia soundeja. Pienenä miinuksena omaa elämystä haittasi vahvasti bändin tekniset ongelmat, joiden johdosta keikan aloituskin venyi. Harmitti bändin puolesta, koska nyt kun biisit eivät olleet itselle tuttuja, koska Poetsit eivät soi niillä radiokanavilla joita kuuntelen, niin olisi ollut kiva keskittyä kuuntelemaan biisejä. Tässä kirjoittaessa olen kyllä hiukan korjannut tilannetta ja kuunnellut Spotifysta aika paljon Poetseja. Varsin miellyttävää kuunneltavaa Markon laulu ja toinen joka biiseistä iskee on kitarasoolot. Nannaa minun korvilleni ja livenä nannaa myös silmille. Oli ihana katsoa soittamisen riemua ja paloa ja hyvää mieltä, joka lavalta välittyi. Kappaleista tunnistin ainoastaan Carnival of Rustin ja Locking up the Sun biisit. Helposti voisin kuvitella lähteväni uudestaankin kuuntelemaan ja katselemaan noin energistä bändiä. Koska haluaisin ehdottomasti nähdä bändiltä myös ns. ehjän keikan.

Illan päätti tuo kaikista rakkain ja tärkein Yö. Hiukan oli taas naurussa pitelemistä ja olisiko jopa ollut niin, että kyyneleitäkin piti hiukan nieleskellä siinä keikan aikana. Tunteita laidasta laitaan. Samoin kuin biisejäkin laidasta laitaan. Melko samalla setillä Yö veti kuin edelliselläkin kerralla. Vie mut minne vaan, Yötä vastaanottamaan, Minne tuulet vie, Niin paljon me teihin luotettiin, Pettävällä jäällä, Hän tanssi kanssa enkeleiden, Tia-Maria, Tuhoutuva tarina, Värifilmi, Joutsenlaulu, Ihmisen poika, Likaiset legendat, Lindholmin Ollie ja Rolv. Jäiköhän Jyväskylässä kuulematta Kiitos ja kunnia? Automatkalla pohdittiin että mahtaako olla kyseessä olla kesän viimeinen "vähän väsynyt" keikka vaiko sittenkin vauhdikas ja energinen kesän viimeinen keikka jossa annetaan kaikki. Annettiin kaikki ja oli hauskaa. Meille muutti myös tuo kesällä lavalla nähty pahvinen Karri Kivi. Kun kerran kysyttiin että otatko Karrin, niin eihän siitä nyt kieltäytyäkään voi. Karri jammailikin viimeisen biisin ajan eturivissä minun kanssa ja kotimatkalla hiukan hymyilytti kun taustapailistä tuijotti pahvinen Karri. Nyt se on kotiutunut meille jo ihan hyvin, välillä huikataan sille heipat ja on yritetty tarjota aamukahviakin, mutta eipä ole herralle kelvannut. Tuolla se keittiön nurkassa tönöttää ja säikyttelee aina silloin tällöin jäätävällä tuijotuksellaan.

Jyväskylästä jäi kyllä superhyvämieli. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut ja artistikattaus oli aivan mahtava. Tähän työputkeen tuo keikkailta tuli enemmän kuin tarpeeseen. Pään nollaamista parhaimmillaan. Ja tietysti ne ihmiset. Rakkaita tyyppejä, jotka Yö on kuljettanut elämääni. Vilpittömästi olen kiitollinen heistä kaikista. Niin se on taas yksi keikkakausi taputeltu. Järin pitkää keikkataukoa ei ole luvassa, kun Yön keikat jatkuvat jo 29. syyskuuta Savonlinnasta. Johonkin konserttiin tässä pitäisi jo liput ostaa, mutta kun tuo syksyn työtilanne on vielä omalta kohdalta auki, niin ei oikein uskalla. Mutta minäpä täällä taas jään pohtimaan että mikä minusta tulee isona, niin katsotaan syksymmällä mikä tilanne sen suhteen on. Kiitos Yölle energisestä keikkakesästä! Lupaan ja vannon pitää Karrista hyvää huolta. Pus!

Kuvia voi käydä katsomassa facebookin puolelta. 

 "Näistä öistä voimani mä saan"

Musiikin täyteinen viikonloppu Nokialla ja Lahdessa

4.8.2017 Tapsan Tahdit, Nokia

Tässä on viime aikoina ollut melko työntäyteisiä viikonloppuja, joten musareissut on jääneet vähemmälle. Joten jäi välistä myös torstain "kotikeikka" eli Yön Tykkimäen keikka. Sieltä tulikin terveisiä. Eli pahoittelut niille jotka olette olleet paikalla ja jouduitte kuulemaan ihmettelyjä siitä missä minä olen. Olin tosiaan töissä. Täytynee ensi kerralla ilmoitella, mikäli ei pääse saapumaan "kotikeikoille".

Asiaan. Perjantai ja Nokia ja kyseessä tosiaan Tapsan tahdit. Ensimmäistä kertaa olin kyseisillä kinkereillä. Joten luonnollisestikaan en löytänyt oikeaan paikkaan heti. Ei liene hirveän suuri yllätys että olen ollut eksyksissä. Aiemmin samana päivänä samoilla kinkereillä oli jaettu Iskelmä-Finlandia palkinto ja tänä vuonna sen pokkasi Nokian "oma poika" Markku Aro.

Illan polkaisi käyntiin Neljänsuora. Taas jälleen on sanottava, että mieluusti voisin laittaa Antti Ketosen johonkin kivaan pulloon ja viedä kotiin. Neljänsuora viihdytti yleisöä 45 minuutin ajan ja mieluustihan sitä lavatouhua katselee. Valtaosa Neljänsuoran biiseistä kuulostaa tutulta, koska ne kuitenkin soivat melkoisen tiuhaan radiossa. Melkoisen herkällä fiiliksellä itse olin liikkeellä koska pari biisiä kirvoitti kyynelkanavat auki. Kaksi kauneinta ja Siipirikko kolahtivat melkoisen kovaa siihen herkkään olotilaan. Kyseiset biisit kyllä kuuluvatkin omiin lemppareihin kyseisen bändin tuotannosta. Neljänsuora veti Nokialla hyvän ja energisen keikan.

Toisena lauteille asteli Paula Koivuniemi orkestereineen. Puhalinosastossa huomasin heti muutoksen ja mietin että miksi saksofonisti näyttää niin kovin tutulta. Hetken mielensopukoita kelailtua mieleeni pälkähti laivakeikka, jossa oli joku bilebändi tai vastaava esiintymässä ennen Yötä. Kyseisen bändin kamat olivat viereisellä lavalla ja ainoana meidän edessä (koska mehän odotimme Yötä heidän lavansa edessä) oli bändin saksofonisti, joka ei ollut lainkaan hullumpi. Sitä tuli jonkun verran ilveiltyä hänen kanssaan. Joten sieltähän se oli tuttu. Minähän siis olen kova torvien ystävä, joten puhalinosastoa tuli aika paljon seurailtua. Paula on leidi vailla vertaa ja yhteislaulut kaikuivat hienosti Nokian illassa. Paulan bändin hauskanpitoa ja hyvää kemiaa oli kyllä kiva seurailla ja lauleskella mukana tuttuja biisejä.

Viimeisenä lavan valloitti mikäpä muukaan kuin Yö. Vallan mainiosti keikka startattiin ja hyvällä energialla. Teltta oli kuuma kuin sauna mutta se ei menoa haitannut, päinvastoin. Yö veti ihan mielettömällä energialla ja hullulla sykkeellä koko keikan. Jossain vaiheessa alkoi itseäänkin hengästyttämään herrojen vauhti. Tämä on ainakin minulle juuri sitä parasta terapiaa ja päännollausta. Ei puuttunut taaskaan naurua keikasta. Hirvittävän kiva on kun jossain vaiheessa tajuat nauravasi yksin ja ympärillä olevat katselevat kummissaan että mitähän tuo tuossa hirnuu. Hupsista. Biisisetti oli koko lailla tuttua festarimeininkiä pienenä poikkeuksena Kuorotyttö ja pieni pätkä Kaksi karttaa biisistä. Eipä naurattanut taas juuri lainkaan, kun soittajat pudistelivat hämmentyneinä päätään, kun Olli alkoi laulaa Kaksi karttaa biisiä. Joutsenlaulua en ole kuullut aiemmin tänä kesänä, joten sekin toi pienen poikkeuksen settiin. Sanottakoon nyt vielä kerran, että järjetön energia, oman keikkakesäni parhaimmistoa sen suhteen.

5.8.2017 Iskelmäkesä, Lahti

Seuraavana päivänä olikin taas omassa sarjassani lähikeikka. Lahti, tuo Suomen Chicago, jonne minä olen kerran autoni hukannut, kerran olen lähtenyt keikalta reikä paidassani, kiitos keski-ikäisen humalaisen täti-ihmisen. Ilma ei juuri festarikansaa hellinyt. Koko illaksi oli luvattu sateita, mutta melko kuivana sitä kuitenkin illasta selvisi. Illan aloitti vauhdikas ja meneväinen Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani. Kouvolan oma poika, hyvä Tuure! Bändin pojat pistivät parastaan ja oli kyllä ilo seurailla iloista tunnelmaa lavalla. Keikalla matkustin hetkeksi mielessäni johonkin leiritunnelmaan, jossa kulkuvälineet on pistetty rinkiin ja soittotaitoiset ovat kaivaneet soittopelinsä ja tunnelma ja meno on mitä mahtavin. Leppoisaa meininkiä ja hyvää mieltä Tuure ja kumppanit tarjoilivat. He saivat jopa hetkeksi auringon paistamaan Lahden torille. Ei pöllömpi suoritus lainkaan. Bändien välissä kansaa kävi viihdyttämässä Iskelmän Hannu Aholaita, joka jostain syystä kuuluu siihen sarjaan, ettei minun päässäni ääni ja ulkonäkö kohtaa lainkaan. En tiedä mistä moinen johtuu. Siis vallan miellyttävä ääni Hannulla on ja sitä kuuntelee mieluusti, mutta pelkän äänen perusteella maalaisin kuvaksi jotain ihan muuta. 

Toisena lavan valtasi Lauri Tähkä Revohkansa kanssa. Siitä kun olen viimeksi Laurin ja Revohkan nähnyt onkin vierähtänyt hetki jos toinenkin. En kyllä lainkaan muistanut miten hyvä Tähkä on nimenomaan livenä. Huikea energia, huikeaa musiikkia ja huikea karisma. Keikasta jäi melko sanaton fiilis. Niin kovaa se kolahti ja iski suoraan tajuntaan kuin joku olisi halolla kalauttanut päähän. Vähän kuin Yön keikka edellisenä iltana. Tähkä on Juha Tapion ohella toinen joka ottaa yleisönsä tulemalla aikalailla iholle. Vieläkin muistan vallan mainiosti kun itse olen ollut Laurin tiukassa halauksessa keikan aikana ja tästä on jo useampi vuosi aikaa, hassuinta tässä muistikuvassa on se, että muistan hyvin miltä tuo halauksen antaja tuoksui. Valloittava mies kerta kaikkiaan. Biisit olivat mahtava sekoitus Elonkerjuun aikoja ja nykyajan soolotuotantoa. Puolikas sai jostain syystä kyynelkanavia kutittelemaan ja sen jälkeen tullut Kipua avasi hanat lopullisesti. En muista koska olisin kokenut jonkun biisin niin vahvana kuin tuon. Sehän iski jo aiemmin kesällä Mikael Gabrielin esittämänä, mutta nyt se jotenkin tuli hyvin vahvana ja aiheutti valtavan tunneryöpyn. Hankala paikka kun yrittää kasata itseään, mutta siitä ei vaan tule yhtään mitään. Jännä miten laidasta laitaan ne tunteet heittelevät livemusiikkia kuunnellessa. Välillä nauraa kihertää ja välillä itkettää. Suuria tunteita ja ehkä juuri siksi minulle niin kovin rakasta tämä livemusiikin kuuntelu.

Illan kolmas esiintyjä oli Neljänsuora. Tuttu myös edelliseltä illalta. Mansikkaa ja valkoapilankukkaa... Tänä iltana jopa osasi laulaa mukana. Niin kuin ainakin kertosäkeet muutamassa muussakin biisissä. Bändillä tuntui olevan enemmän virtaa kuin edellisenä iltana ja ainakin itse viihdyin paremmin Lahden keikalla. Lahti sai tällä kertaa Neljänsuorasta paremman puolen esiin. Soittakaa Kuurankukkaa on muuten livenä loistava, sitä on toki radion välityksellä tullut kuunneltua melkoisen paljon, se meinaan soi Iskelmällä melko ahkerasti. Pakko on mainita myös edellisenä iltana yllättäjäbiisi, Levoton prinssi. Petri Munck taitaa olla vaikuttanut melko pitkään Neljänsuoran taustajoukoissa ja hän on biisin tehnyt yhteistyössä Matti Keräsen kanssa ja radioissa se on ilmestymisvuotenaan soinut runsaasti. Sitä biisiä on tullut itsekin kuunneltua p a l j o n. Joten oli todella mukava kuulla se vuosien jälkeen.

Illan päätti tuo rakas ja niin kovin tärkeä Yö. Parasta juuri minulle. Ihan samaan energiatasoon ei bändi yltänyt kuin edellisenä iltana, mutta hyvän keikan Yö Lahdessa tietenkin veti. Sai taas nauraa ja laulaa ja jammailla ja fiilistellä. Eipä sitä oikein muuta voi vapaapäiviltään toivoa, kuin tuota keinoa nollata pää arjen aherruksesta ja juuri siihen Yö on minulle parasta lääkettä. Biisien osalta ei Lahdessa kuultu mitään yllätyksiä. Ja kun paljon on käynyt, niin tämä keikka menee sinne osastoon "peruskeikka", eli hyvä keikka, mutta aina niistä ei ole sen ihmeempää sanottavaa, edelliseltä illalta jäi niin hyvä fiilis, että nyt tämä ilta jäi kyllä pahasti jalkoihin. Ja lopetankin jaarittelun tähän. Mahtavan hienot kaksi musiikintäyteistä iltaa, ei voi olla kiitollisempi, kun saa livemusiikkiterapiasta nauttia ja näkee kivoja ihmisiä ja saa näkee hyväntuulisia soittajia ja hassuja laulajia. <3 Tosin sunnuntaina töissä päänuppi ei kiittänyt huonosti nukutuista öistä ja pientä väsymystä meinasi olla ilmoilla. Äänikin jäi Lahteen, joten paimenna siinä sitten nuorisoa.

"Näistä öistä voimani mä saan."

Kuvia löytyy veisbuukista: Nokialta ja Lahdesta. Tällä kertaa kuvat on räpsitty ihan vain kännykällä. Ei voi kuin tykätä tuosta uudesta puhelimesta, jonka kuvat ovat ihan kohtalaisen hyviä. Moikka moi ja palataan...nytpäs en tiedäkään että koska. Ehkäpä vasta syksyllä.